Uutiset

Sofia Mittentag johti EräViikingit jo kolmanteen perättäiseen voittoon

F-liigan naisten tasolohko A:ssa lohkon viimeisenä oleva EräViikingit nappasi jo kolmannen perättäisen voittonsa kaataessaan kotonaan FBC Loiston 6-2. Illan hahmo oli kotijoukkueelle kolme maalia laukonut hyökkääjä Sofia Mittentag.

Loisto johti ensimmäisessä erässä 0-1 ja toisessa 1-2, mutta kolmatta maalia eivät turkulaiset tänään saaneet. Sen sijaan Sofia Mittentag ensin tasoitti ja kolmannen erän puolella ensin iski EräViikingit johtoon ja kuusi minuuttia ennen loppua vielä lisäsi lukemiksi 4-2. Tähänkään ei kotijoukkueen ilo vielä loppunut, kun ensin Iina Latvala lapioi läheltä rystyltä 5-2 ja vielä Veera Mertanen ensimmäisellä liigamaalillaan tyhjiin 6-2. Kotijoukkueen kolmannen, neljännen ja viidennen maalin syötti Manta Likki. EräViikinkien kokoonpanosta puuttui joukkueen pistekakkonen Taru Nordman, joka on toistaiseksi sivussa parantelemassa aikaisempia vammojaan.

EräViikingit nousi voitollaan jo pisteen päähän Kooveesta ja Classicista.

Kuva: Ville Vuorinen