Uutiset

Steelers jatkaa vahvasti – jo toinen voitto liigakarsinnassa

Steelers eteni jo yhden voiton päähän F-liigapaikkansa varmistamisesta myös ensi kaudeksi. Tänään se siirtyi haastaja Rangersia vastaan 2–0-johtoon kaataessaan kirkkonummelaiset näiden kotiluolassa 8-3.

Tänään Rangers pystyi pitämään palloa itsellään siinä missä liigajoukkuekin, mutta maalipaikoissa tasoero oli tyly. Vaikka Rangersin maalissa torjunut Tuomas Tokila nollasikin Nico Matilaisen rangaistuslaukauksen, ohjasi Jarno Mäkinen kohta Teräsmiehet takatolpalta johtoon, ja erän loppuun Mikko Turpeinen linkosi eron kahteen. Sama tahti jatkui keskimmäisessä erässä, jossa Markus Hautaoja iski tilanteeksi 0-3 ja pallon maalivahti Eero Kososen avauksesta saanut Niko Einiö kiersikin maalin ja kiepautti  vielä vanhanaikaisella 0-4 ennen Rangersin Nicholas Rajalan kavennusta. Päätösjaksolla osui vieraille vielä Niko Einiö ylivoimalla ja Markus Hautaoja maalille purjehtien ennen Rangersin kahta lohtumaalia. Päätösluvut löi tyhjiin Pieti Alatalo.

Liigapaikka on katkolla Steelersille keskiviikkona Hämeenlinnassa.

Kuva joukkueiden avauskohtaamisesta Hämeenlinnasta: Juhani Järvenpää