EtusivuUutisetMiesten sarjassa murskajaisten viikko, Oilers puhtaalla pelillä
13.10.2026

Siitä ei pääse mihinkään, että F-liigan miesten sarjassa koettiin murskajaisviikko, sillä peräti kuudessa ottelussa kahdeksasta voittaja tanssi taululle kaksinumeroiset lukemat.

Niinpä viikon ainoat loppuun asti kutkuttavat taistelut nähtiin Jymyn 3–2-vierasvoitossa LASBista jumbofinaalissa sekä Indiansin 5–3-kotivoitossa TPS:stä.

Ottelussa 10 vuoden takaista liiganousuaan juhlistanut LASB sinnitteli pitkään maalin johdossa Santeri Kakon osumalla, mutta niin vain Jymy pusersi ohi Nooa Lehtosen takanurkkalaukauksella ja Oskari Kauppilan ohjurilla. Lehtosen läpiajosta neuloma näyttävä 3–1-osuma jäi lopulta voittomaaliksi, kun 13 sekuntia ennen loppua nähtiin vielä lahtelaisten Kaapo Mäkelän ensimmäinen liigamaali pallon pompatessa hänen vartalostaan verkkoon.

TPS nousi Indiansin 4–1-johdosta vielä maalin päähän ja taistelemaan voitosta tutun tehonyrkkinsä Eero Jalo – Veikko Paajanen – Alex Eklund työnäytteellä. Jo turkulaisten 2–1-kavennuksen oli leiponut Eklund Jalon syötöstä, ja seuraavien osumien takana olivat Paajanen Eklundin passista ja sitten onnistuneen karvauksen kruununa Eklund Jalon tarjoilusta. Siihen kiri kuitenkin kuivahti, ja Samuli Junnila sinetöi ”Heimon” kolme pistettä kiskaisemalla Olli Kuisman torjunnann kautta 5–3-loppunumerot.

Joukkueiden pelattujen otteluiden määrän tässä kohdin vaihdellessa neljästä kahdeksaan kertoo selkeintä kieltään kastijaosta piste per peli -keskiarvo. Siinä kärkiviisikko on jo repinyt eroa, kun puhtaan pelin Oilersin lukema on kirkas 3, SPV:llä 2,86, Indiansilla 2,5, Nokian KrP:llä 2,43 ja Classicilla 2,33. Sitten onkin eroa ennen 1,13 pisteen keskiarvoon pystyneeseen EräViikinkeihin.

Tällä viikolla on F-liigan miesten sarjassa edessä enää keskiviikon iso peli TPS–LASB, jossa toistaiseksi vasta Hawksin kaataneet turkulaiset lähtevät kuitenkin ennakkosuosikkeina sarjan ainoaa nollakerholaista vastaan.

Viikonlopuksi katseet kääntyvät Kokkolaan, jossa Suomen miesten maajoukkue kohtaa Tampereen MM-kisojen kenraaliharjoituksessaan Latvian ja Ruotsin.

Lue lisää: Huippusalibandy näkyy maksutta – Suomen MM-kenraali suorana SalibandyTV:ssä ja Ylen Avoin areenassa

Kuva: Akseli Uppala