Uutiset

Uusia kasvoja mukaan - F-liigan naisten kehitystyöryhmä nimetty

F-liigan naisten kehitystyöryhmään nousee kaudelle 2020-21 kolme uutta nimeä. Salibandyliiton hallitus vahvisti seurojen äänestämän kokoonpanon.

 

Tuoreessa kahdeksan hengen ryhmässä on edustettuina F-liigan naisten seurat monipuolisesti: uusina niminä mukana ovat O2-Jyväskylän Seppo Pulkkinen, Welhojen Panu Lappi ja ÅIF:n Marko Ojanen.

Kokoonpanon toimii seurojen äänenä ja käy läpi muun muassa sarjajärjestelmää koskevia uudistuksia.

– Seurat ovat olleet tyytyväisiä, että meillä on käytössä uusi kanava. Toive on, että seurojen edustajat ovat myös kauden mittaan yhteydessä ryhmän jäseniin, jotta saadaan heitä mietityttäviä asioita esille. Tässä pyritään tekemään yhdessä hommia ja kehittämään sekä liigaa että seuroja, puheenjohtaja Tuulikki Kangasluoma kiittelee.

Käynnistyvä kausi on kolmas uuden kehitystyöryhmän toiminnassa. Yksi konkreettinen toimi on ollut viime vuosina esimerkiksi yhteistyökumppani Biokian maalirahan jyvittäminen oikeisiin kohtiin tyttö- ja naissalibandyn kehittämiseen.

Kangasluoman mukaan työryhmän toiminnalle on ollut muutenkin tilausta.

– Tehdään hommia avoimesti ja yhdessä. Se ei vie asioita eteenpäin, jos ei uskalleta sanoa myös vaikeita asioita ääneen. Kehitystyötä tehdään kimpassa, jotta naisten huippusalibandy kehittyy Suomessa, Kangasluoma kiteyttää.

 

F-liigan naisten kehitystyöryhmän kokoonpano:

 

Tuulikki Kangasluoma (puheenjohtaja, hallitus)
Joonas Haapala (SaiPa Salibandy)
Perttu Kytöhonka (TPS)
Panu Lappi (Welhot)*
Marko Ojanen (ÅIF)*
Irina Peltola (Classic)
Seppo Pulkkinen (O2-Jyväskylä) *
Jani Holopainen (pääsarjapäällikkö, Salibandyliitto)


*= Uusi nimi ryhmässä

Kuva: Juhani Järvenpää