Uutiset

#Kuumalinja: Juuli Hakkarainen viihtyy SaiPan riveissä: ”Uusi raikas tuulahdus”

F-liigan joulun #kuumalinja -sarjassa nostetaan esille pelaajien tunnelmia syyskaudesta sekä tulevasta joulusta. Joulukuun 29 haastattelun juttusarjassa nostetaan esille yksi nimi jokaisesta joukkueesta.

SaiPa sai kauden alla kovan vahvistuksen, kun viime kauden Sveitsissä viilettänyt Juuli Hakkarainen palasi tuttuun osoitteeseen.

Pelit F-liigassa ovat sujuneet mainiosti. Hakkarainen on ollut kokeneena pelaajana isossa roolissa SaiPan voitokkaassa syystaipaleessa. Joukkue johtaa joulun alla B-lohkoa ansaitusti.

Hei Juuli! Mikä fiilis syksystä SaiPan kanssa on jäänyt?

– Aika mainio maku jäänyt. Hyvin on mennyt – ja hyvin on myös paiskittu hommia sen eteen. On varmasti pelattu jopa hieman yli odotusten. Alkusyksystä on vaikea aina arvioida sitä todellista tasoa treenipelien perusteella. Itselläkin sarjassa on vielä niin monta täysin uutta vastustajaa, joita en ollut aiemmin uralla kohdannut lainkaan.

Pelasit viime kaudella Sveitsissä. Onko syksy SaiPan kanssa vastannut odotuksia?

– Täytyy sanoa, ettei odotuksia ollut juurikaan. Varsinkin kun viime kausi oli niin vaikea Sveitsissä. Isoin tavoite oli löytää vain peli-ilo. Homma konkretisoitui vasta treeneissä. Sitä näki, millainen meininki täällä on. Ja että tässä pystytään pärjäämään. Sitä kautta on tullut ajatus, että jokaiseen peliin pitää lähteä mentaliteetilla, että tämä voitetaan. Eikä mikään muu kelpaa.

Olet iskenyt alkukaudesta 10 peliin kelpo tehot 15+7=22. Myös henkilökohtaisesti voi sanoa syksyn olleen mainio?

– Olen saanut treenattua hyvin ja yhdistettyä mainiosti kuviot töiden ja salibandyn suhteen. Fiilis on ollut hyvä ja saanut aika paineetta pelata. On ollut kyllä hauskaa. Olen pystynyt olemaan hyödyksi joukkueelle, mikä on tuntunut hyvälle.

Sanoit, ettei reissu Sveitsiin ollut paras mahdollinen. Mitä tuo kokemus opetti?

– Kokemus se on aina huonokin kokemus. Oppi varmasti arvostamaan tekemistä täällä. Ja tietää, millaisesta tyylistä tehdä hommia ja treenata tykkää. Myös kaukalon ulkopuolisilla seikoilla on paljon väliä.

Palasit tuttuun osoitteeseen, mutta uuteen seuraan. Miltä uusi alku SaiPan kanssa on tuntunut?

– Alkuun oli vähän totuttelemista, kun meinasin vielä puhua NST:stä. Mutta kyllä tämä on ehdottomasti mukava raikas tuulahdus. Touhu on vähän uudistunut ja joukkuekin vähän muuttunut. Ehkä tämä oli meille kaikille sellainen pieni raikas tuulahdus. On ollut kyllä heti alusta alkaen hyvä meno kaikin puolin.

– Huomaa, että yritetään oppia SaiPan kanssa menneisyyden virheistä ja tehdä eri tavalla asioista. Kaikesta huokuu, että tehdään uutta juttua ja mekin on lähdetty uudestaan vähän kuin alusta liikkeelle.

Millainen joukkue SaiPalla on sinun näkökulmastasi kasassa?

– Värikäs. Jos aiemmin NST-aikoina voitettiin puolustamisen kautta, nyt on tehokkuutta löytynyt kaikista kentistä. Meillä on aika tasainen, urheilullinen ja tiivis ryhmä.

Mitä ajatuksia runkosarjan loppu herättää?

– Tulee tiukat pelit. Toivottavasti päästään ensinnäkin pelaamaan. Kun on saatu tällainen asema syksyllä, lohkovoitto on ainoa tavoite. Se olisi hieno saavutus – ja samalla pääsisi mittaamaan tason A-lohkon joukkueita vastaan. Sitten nähdään rehellisesti, mihin sarjaan kuulutaan ensi kaudeksi.

Suurta yleisöä kiinnostaa aina seurattavat pelaajat. Nouseeko sinulle mieleen yksittäistä nimeä, joka on tehnyt syksyn aikana vaikutuksen otteillaan?

– Meidän molemmat maalivahdit ovat olleet todella hyviä. Kyllähän Miisan (Turunen) peliä kannattaa tulla jokainen jossain vaiheessa katsomaan. Siinä on todella poikkeuksellinen lahjakkuus. Nuori tyttö, joka pelaa todella kovalla tasolla. Ja tekee töitä molempiin suuntiin kentällä.

Mites vastustajista? Löytyykö F-liigasta pelaajaa, joka on jäänyt mieleen?

– Ei tule heti mieleen yhtä nimeä. Pirkkoja vastaan meillä oli hankalaa. Siellä on kova se heidän ykkösketjunsa (Pinja Myllymäki, Henriikka Järvi ja Sarita Ranta-Aho). Se on yksittäisenä ketjuna jäänyt mieleen.

Mikä on ollut koronasyksyn ykkösviihdyke?

– Lenkkeily ja ulkoilu. Ne ovat nyt tähän aikaan toimineet hyvin.

Mitä suunnitelmia joululle?

 – Muutama päivä perheen kanssa. Se on sellainen lyhyt rauhoittumisen hetki.

Mitäs toivot joululahjaksi?

– Toivon Marimekon maljakon.

Mitä joulupukki voisi tuoda SaiPalle lahjaksi?

 – Se voisi tuoda niitä koronarokotteita. Päästäisiin tästä eteenpäin.

Joulun ykkösherkku?

– Kyllä se on kinkku.

Mistä kevät 2021 muistetaan?

– Tänä vuonna nähdään yllätysmestari.