Uutiset

Karoliina Kujala iski jatkoajalla – SB-Prolle toinen finaalivoitto

SB-Pro otti toisen kiinnityksen F-liigan mestaruuteen, kun se kaatoi dramaattisessa kolmannessa loppuottelussa PSS:n Karoliina Kujalan jatkoaikamaalilla 4-3. Pro johtaa sarjaa nyt 2-1, ja mestaruus irtoaa neljällä voitolla. Neljäs ottelu on vuorossa lauantaina Porvoossa.

PSS hallitsi avauserää hienokseltaan ja sai Ina Lemisen kahden jäähyn myötä yrittää neljä minuuttia avausmaalia jopa ylivoimalla muttei saanut rakennettua laadukasta maalipaikkaa. Kotijoukkue kuitenkin onnistui erän lopulla kahdesti, kun Laura Hietamäki ensin kiskaisi yläkulmaan avausmaalin katkaistuaan hyökkäysalueella PSS:n syötön ja kohta vielä lukemiksi 2-0 jälleen vastustajan alueella voitetun pallon jälkeen.

Ottelu sai toisen erän puolivälissä yllättävän käänteen, kun SB-Pron molemmat maalit syöttänyt Jaana Lirkki laputettiin punaisella kortilla suihkuun hänen osuttuaan PSS:n maalin takana vauhdilla vastapelaajaan, joka jäi lattiaan pitelemään päätään. Seuranneen viiden minuutin ylivoiman aikana  PSS onnistui kaventamaan kerran.

SB-Pro ei onnistunut kasvattamaan johtoaan omista ylivoimistaan, ja kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa PSS tuli tasoihin. Linda Törnqvist tarjoili hyökkäysalueen vapaalyönnin jälkeen komean diagonaalisyötön takatolpalle, jonne sveitsiläispuolustaja Celine Stettler oli hiipinyt sivaltamaan pallon etukulmasta ohi Juulia Katajan.  Kaksi ja puoli minuuttia ennen summeria Aino Tuokkola ja Meri-Helmi Höynälä voittivat pallon kulmassa, ja Tuokkola syötti takatolpalle Aada Isometsälle. PSS-vahti Arla Salo venytti vielä huiman torjunnan, mutta Isometsä ronkki kakkospallosta johto-osuman. Heti seuraavassa vaihdossa Höynälä vuorostaan hukkasi pallon omalla alueella PSS:n Ella Holmbergille, joka syötti poikittain ja Ella Sundström toi porvoolaiset taas tasoihin.

Jatkoajalla peli hidastui varovaisesti, ja SB-Prota koeteltiin, kun ensin puolustaja Ina Leminen ja kohta hyökkääjä Aino Tuokkola autettiin ulos kaukalosta nilkan väännyttyä kummallakin kivuliaasti. Loppu oli kuitenkin onnellinen: Ina Leminen pelasi pallon oikeaa laitaa syvälle ja Hanna-Mari Österberg sai sen lyötyä takatolpalle, josta Karoliina Kujala ohjasi ratkaisun.

– Oli erittäin intensiivistä ja pleijaripeliä parhaimmillaan, SB-Pron kolmannen maalin tehnyt Aada Isometsä maisteli Ruudun haastattelussa.
– Oli raivoa, iloa ja surua mutta nyt päällimmäisenä ilo. Meiltä tippui erinäisistä syistä pois pelaajia ja toivotaan, että saadaan mahdollisimman moni vielä pelille. Mutta nähtiin myös, että mitä tapahtuukin, me taistelemme loppuun saakka.

– Alussa ehkä vähän nukuttiin mutta toiseen erään saatiin hyvä tsemppi ja näytti jo meidän peliltä, PSS:n Anniina Levälampi mietti.
– Maalit omiin olivat pitkälti meidän virheitä, kun jäi keskustaan se vapaa pelaaja. Näitä pelejä voitetaan 60 minuutin ehjillä esityksillä, pienet nukahdukset eivät vielä kaada mutta kokonaisia eriä ei ole varaa mennä ohi.

Arkistokuva: Jarmo Koskela