Uutiset

SPV julkaisi tuoreen joukkueensa - Kasper Tähkä uutena nimenä mukaan

SPV lähtee kauteen 2021-22 edelleen nuorentuneella ryhmällä. Lähteneiden ja pois jääneiden pelaajien tilalle on noussut jälleen uusia omia junioreita sekä yksi kokonaan ulkopuolelta tuleva pelaaja, kun Kasper Tähkä liittyy ryhmään Joensuun Josbasta. 

Uudet nuoret tulevat SPV:n P21-joukkueesta. Eero Karjanlahti, Teemu Lakso, Eero Haapaniemi ja Matti Jyrkiäinen saavat lisäkseen vielä Santeri Uusi-Laitilan, joka edustaa myös Suomen U19-maajoukkuetta nyt elokuussa Tsekissä pelattavissa MM-kisoissa.

Kasper Tähkä saatetaan pohjalaisyleisönkin muistikuvissa tunnistaa SPV:tä reilut 15 vuotta sitten edustaneen salibandyn kulttipelaajan Janne Tähkän jälkikasvuksi. Kasper Tähkällä, 21, on jo useamman vuoden kokemus divarin puolelta, mutta pesti SPV:ssä on hänen urallaan ensimmäinen liigatasolla.

Tärkeitä jatkajia joukkueelle ovat uransa parhaan kauden pelannut Henri Urmas sekä vuodesta toiseen liigan kärkitasolla tehotilastoissa keikkuva Sami Koski. Myös kapteeniosastoa edustavat Ville Kuusela, Henri Myllymäki ja Janne Autio ovat edelleen joukkueen ehdotonta runkoa ja tuovat nuorekkaaseen ryhmään arvokasta kokemusta. Jari Hankkion ja Petri Hakosen jatkosopimukset takaavat kokeneemman osaston leveyden. Kun muutoinkin lähtijöiden määrä oli vähäisempi kuin tulijoiden, SPV:n valmennusjohto kokee koko joukkueensa olevan entistä leveämpi.

– Meillä on kasassa urheilullinen ja entistä paikallisempi ryhmä. Se tuo tiettyjä etuja etenkin mentaalipuolella, ja kun olemme aina SPV:ssä pyrkineet vaalimaan myös sitoutumista sekä urheilullisesti valveutunutta lähtökohtaa, nyt meillä on varsin kiinnostava sekoitus kasassa, kommentoi päävalmentaja Tommy Koponen.

– Hieman yllättäenkin ryhmämme on lopulta entistäkin leveämpi, kun kokeneista miehistä löytyi vielä halua sitoutua ja samalla uusia nuoria nousee yhä laajemmin pelaavaan kokoonpanoon. Kasper Tähkä tuo porukkaamme väriä, jolle SPV:ssä on myös aina ollut tilaa, Koponen lisää.

SPV kestävän kehityksen tiellä – ajaa kaikki pelimatkansa uusituvalla polttoaineella

Joukkuejulkistuksen yhteydessä SPV kertoi myös tehneensä yhteistyösopimuksen, jonka myötä se ajaa seuraavat vuodet pelimatkansa tiettävästi ensimmäisenä suomalaisena urheilujoukkueena uusiutuvalla polttoaineella.Samassa yhteydessä SPV esitteli tätä varten seuran väreihin kustomoidun bussin, jolla joukkue liikkuu kaikki pelimatkansa. Bussi on koko seuran, SPV:n sidosryhmien sekä Härmän Liikenteen tilausliikenneasiakkaiden käytössä aina, kun edustusjoukkue ei ole sillä tien päällä. Uusiutuva diesel vähentää kasvihuonepäästöjä yli 90 % verrattuna fossiiliseen dieseliin.

– SPV brändi edustaa sitoutumista, uusiutumiskykyä ja kestävää kehitystä, Tommy Koponen kommentoi bussiuudistusta.

– Tämä sopimus on meiltä konkreettinen osoitus myös kentän ulkopuolella siitä, että urheilukaan ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen saarreke, vaan voimme sen kautta luontevasti kantaa vastuuta elinympäristöstämmekin.

SPV 2021-22

Hyökkääjät:
Autio Janne
Hankkio Jari
Haukkala Konsta
Jyrkiäinen Matti
Karjanlahti Eero
Keskinen Juuso
Koski Sami
Kuusela Ville
Lakso Teemu
Myllymäki Henri
Pelto-Arvo Jukka-Pekka
Repo Juho
Tammiranta Aaro
Tähkä Kasper
Puolustajat:
Haapaniemi Eero
Hakonen Petri
Heikkilä Jeri
Honkonen Arttu
Latvala Miika
Lintula Matias
Lokasaari Aapo
Mustonen Tuomas
Urmas Henri
Uusi-Laitila Santeri
Maalivahdit:
Hasu Rasmus
Kronqvist Anton
Haapala Otto
Valmennus:
Koponen Tommy
Isomäki Jori
Pietilä Anssi
Fysiikkavalmennus:
Marko Sorvisto
Taustat:
Joukkueenjohtaja: Liljeqvist Juha
Huoltopäällikkö: Pihlaja Vesa
Urheiluhieroja: HIetanen Kristiina
Tiedottaja & mediatuottaja: Kivistö Sini
Lääkäri: Pakkala Sami
Otteluvastaava: Kangasluoma Tuulikki