Uutiset

Jymy teki F-liigahistoriaa: Mestari Classic kaatui Anton Rothin jatkoaikamaalilla

F-liigassa nähtiin sunnuntaina kunnon yllätys, kun sijalla 11 oleva Nurmon Jymy nappasi vieraissa kaikkien aikojen ensimmäisen voittonsa kärki Classicista kaatamalla mestarit 7-6 Anton Rothin jatkoaikamaalilla.

Classic näytti olevan matkalla rutiinivoittoon, kun se johti kahden erän jälkeen 5-3. Jymy nousi päätöserän puolivälissä tasoihin, mutta Classic repäisi Albert Koskisen ylivoimaosumalla uuden johdon. Perään oli Ville Hietarannalla paikka kasvattaa vielä eroa rangaistuslaukauksesta, mutta hän ei onnistunut maalinteossa. Jymy veti lopussa maalivahdin penkille, ja 40 sekuntia ennen loppusummeria Niko-Arttu Perälä tasoitti pelin Riku Hakasen syötöstä. Jymy-yllätys sai kruununsa jatkoajan viiimeisellä minuutilla, kun Miko Saarela löysi rystysyötöllä puolustajien taakse leikanneen Anton Rothin ja tämä jatkoi pallon yhdellä kosketuksella maajoukkuevahti Lassi Torisevan verkkoon.

Illan kahdella pisteellään Jymy varmisteli asemiaan sijalla 11, joka tietää sarjapaikan uusimista ilman karsintoja. Classicille häviö oli kauden kolmas, mutta jokainen on tullut jatkoajalla eli pisteittä ei mestari ole vielä jäänyt.

Eilen Steelersiä vastaan kaksi pistettä hukannut OLS otti tänään vahingon takaisin korkojen kanssa kaatamalla Nokian KrP:n 7-6. Samalla oululaiset rykäisivät itsensä takaisin pudotuspeliviivan yläpuolelle kahdeksansiksi. Tänäänkin OLS:n 3–1-etumatka laimeni välillä Nokian 4–5-johdoksi, mutta päätöserään lähdettiin tasalukemista 5-5. Sitten iski tänään ensimmmäisen liigamaalinsa tehnyt Joona Karjula komeasti jo toisen ja rystyllä omien jatkojen välistä OLS:n taas johtoon. Erän puolivälissä Joni-Arttu Sieppi nosti komealla rangaistuslaukauksella illan voittomaaliksi jääneen 7–5-osuman, ja KrP kykeni kaventamaan enää ylivoimalla syntyneellä Mikko Laakson sadannella liigamaalilla.

Ari Arolan ottelukuviin

Westend Indians varmisteli kuudetta sijaansa sarjataulukossa nousemalla Lahdessa kahden maalin tappioasemasta 7–5-voittoon LASBista. LASB johti toisessa erässä parhaimmillaan 4-1 ja vielä kolme sekuntia ennen erätaukoa 5-3, mutta Joni Puolakan laukoma LASBin viides maali oli tänään jäävä kotijoukkueen viimeiseksi. Vain kaksi sekuntia ennen toisen erän loppua Indiansin Sami Niskanen kavensi, ja heti kolmannen ensimmäisellä minuutilla Ossi Koskinen nosti espoolaiset tasoihin. Ratkaisu nähtiin ottelun viimeisillä minuuteilla, kun ensin Samuli Junnila nosti Indiansin edelle ja minuuttia myöhemmin Jesse Huppunen laukoi vielä loppunumerot.

Pääkuva arkistosta: Jarmo Koskela

Kumppaniksi F-liigan matkaan? Kurkkaa tästä lisää digitaalisista kumppanuuksista ja hyppää mukaan huippusalibandyn kasvutarinaan! 

OLS on taas matkalla pudotuspeleihin. Kuva: Ari Arola