Uutiset

Seitsemännet rankkarit ratkaisivat - OLS voittoon Nurmon Jymystä

Sunnuntain ainoassa miesten sarjan ottelussa OLS ja Nurmon Jymy tarjoilivat yleisölle viihdettä koko rahan edestä ennen kuin OLS voitti rangaistuslaukauskisan jälkeen 5-4. Samalla OLS nousi tasapisteisiin sijoilla 7 ja 8 olevien Jymyn ja Happeen kanssa.

OLS karkasi toisessa erässä jo 3-1-johtoon, mutta ensin Oskari Kauppila karkasi läpiajoon kaventamaan ja sitten nähtiin erikoinen tasoitus. Karri Vaaralan syöttö alaspäin pomppasi OLS:n kenttäpelaajan ja maalivahdin käden kautta oululaisten verkkoon. Kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua Luukas Hyvärinen sivalsi OLS:lle näyttävästi uuden johdon Olli Wikstedtin poikkipassista, mutta sekään ei vielä riittänyt voittoon. Jymyn painaessa ilman maalivahtia Niklas Äijälä löysi kuvion keskeltä Eetu Sariolan lavan ja peli oli taas tasan.

Maalittoman jatkoajan jälkeen oli vuorossa rangaistuslaukauskisa, jonka hahmoja olivat maalivahdit Martin Hanousek Jymyn ja Iiro Rantaniemi OLS:n tolppien välissä. Viisien laukojien jälkeen tilanne oli 1-1, ja ratkaisu syntyi seitsemännessä parissa, jossa OLS:n Kimi Vänttilä upotti oman pallonsa mutta Jymyn Eemil Äijälän yritys pysähtyi Iiro Rantaniemeen.

F-liigan miesten sarja jatkuu maanantaina Turussa ottelulla FBC Turku – EräViikingit.

Kuva: Ari Arola