Uutiset

Kärkikolmikolla viiden pisteen etumatka, kun Nokian KrP pöllytti Westend Indiansia

F-liigan miesten sarjan kolmonen Nokian KrP kaatoi kotonaan Westend Indiansin 10-4 ja kasvatti samalla eron Indiansiin viiteen pisteeseen. Sunnuntain muissa otteluissa Nurmon Jymy kaatoi vieraissa rangaistuslaukauksilla FBC Turun 4-3 ja OLS murjoi kotonaan jumbo EräViikingit 7-1.

Westend Indians käväisi vielä avauserässä 3–2-johdossa, mutta Mikko Laakso löi pelin tasoihin vain kaksi sekuntia ennen taukosummeria, ja toisessa erässä vieraiden maalin etukulmissa pölisi kiihtyvään tahtiin. Joona Rantala sijoitti rangaistuslaukauksesta johtomaalin, irtopallon itselleen kaivanut Joonatan Kovanen pommitti 5-3 ja helpon näköisesti puolustukselta karannut Miska Mäkinen nosti alivoimalla jo 6-3. Kolmannessa erässä Indians kykeni enää Toni Rintalan kavennukseen, kun taas KrP ohitti vieraiden maalille vaihdetun Juuso Jokisalon vielä neljästi. Joona Rantalan illan tehot olivat 2+4.

Turussa nousi FBC Turku toisessa erässä tappioasemasta 2–1-johtoon Matias Kallion ylivoimapommilla ja Elliot Wingrenin sijoituksella, mutta Matias Mäenpään kääntökiepaisu puoli minuuttia ennen erätaukoa toi Jymyn taas rinnalle. Kolmannen erän alussa jatkoi saksalaisvahvistus Ferdinand Ondruschka Jymylle ensimmäisen F-liigamaalinsa, mutta isänniltä löytyi vielä. Verneri Tuononen piti pallon maltilla itsellään ja kaartoi lopulta tasoittamaan pelin päätöserän puolivälissä. Ottelun voittaja selvisi vasta rangaistuslaukauskisan kahdeksannessa parissa, jossa isäntien Juuso Forsmanin pallo karkasi ohi maalin ja Niklas Äijälä veivasi lisäpisteen Jymyn matkaan.

Olli Kinnunen laukoi OLS:lle kaksi maalia ja syötti kolme Oulun ottelussa, jonka voittomaali nähtiin jo avauserässä Iiro Savelan laukoessa oikeasta laidasta pallon ohi EräViikinkien maalilla ensi kertaa aloittaneen Lukas Krizin. Tshekkivahdilla riitti kiirettä jatkossakin, kun isännät löysivät vieraiden puolustuksesta yhä uudelleen laukaisutilaa. Toisen erän lopulla Luukas Hyvärinen sijoitti takakulmaan tilanteeksi jo 6-0, ja päätöserässä nähtiin enää yksi maali kummaltakin, Matej Penicka avasi vieraiden maalitilin, ja loppunumerot sijoitti Iiro Savela vieraiden tyhjään verkkoon.

Sarja jatkuu maanantaina Espoossa ottelulla Westend Indians–Classic.

Kuva: Anssi Koskinen