Uutiset

Oilers jyräsi välieriin, Classic karkasi Happeelta lopussa

Oilers varmisti ensimmäisenä joukkueena paikkansa F-liigan miesten välierissä, kun se kaatoi vieraissa LASBin 7-2 ja jatkaa neljän joukkoon voitoin 4-0. Illan toisessa parissa Classic siirtyi 3–1-johtoon Happeeta vastaan voittamalla Jyväskylässä 7-4.

Ennakkosuosikista ei runkosarjan voittajan ja juuri ja juuri pudotuspeleihin selviytyneen joukkueen kohtaamisessa ollut epäselvyyttä, ja Oilers ottikin kotonaan kaksi murskavoittoa ja vieraissa yhden jatkoajalla ja tänään selvemmin. Tänään kykeni LASBin Julius Salokangas vielä avauserässä kaventamaan tilanteeksi 1-2, mutta toisessa Öljymiehet menivät jo menojaan Tuomas Iiskolan kahdella ja Markus Markkolan yhdellä maalilla. Päätösjakson maalit tehtiin aivan ottelun lopussa, kun Heikki Iiskola ja Elias Pekari komistelivat lukemia tyhjiin kotijoukkueen koettaessa vielä riskillä.

Jyväskylässä oli edellisen ottelun voittanut Happee taas sitkeä pala, kun se nousi Classicin nopeasta kahden maalin johdosta tasoihin ja pelin puolivälissä Joel Lahden kaukolaukauksella hetkeksi johtoon. Eemeli Salinin nopeasti läheltä nostama tasoitus kuitenkin siirsi ratkaisun päätöserään, joka oli vielä 11 minuuttia ennen loppua lukemissa 3-3. Sitten Classic kuitenkin karkasi nopeasti: Nico Salo nosti Alpo Laitilan passista ”Familyn johtoon, Eemeli Salin takakulmaan 3-5, Aaro Helin läheltä 3-6 ja vielä Eemeli Salinin komealla yhden käden jatkosyötöllä vapauttama Oskari Heikkilä 3-7. Ville Heiskan etukulmasta livauttama kavennus jäi enää kosmeettiseksi.

Perjantaina ovat vuorossa puolivälierottelut SPV–Nokian KrP ja TPS–Westend Indians.

Arkistokuva: Juhani Järvenpää