Uutiset

Kahden takaa tasoihin ja viime minuuttien voittomaali – Classic tyly vieras Oulussa

Classic näytti SSRA:lle urheilun julmuutta, kun se siirtyi välieräsarjassa jo 2–0-johtoon kaatamalla oululaiset näiden kotikaukalossa 3-2.

Oona Lehtinen laukoi SSRA:n johtoon heti ottelun alussa, ja paikkoja oli useampaankin vieraiden maalin kehysten kilistessä. Päätöserän aluksi Johanna Pirttimaan kaukolaukaus kimposi puolustajan mailasta verkkoon ja lukemiksi jo 2-0, mutta sitten pelin kulku kääntyi. Classic rankaisi Pirttimaan 2+2 minuutin jäähystä Suvi Hämäläisen salamakavennuksella, ja erikoistilanteesta syntyi myös tasoitus erän puolivälissä. Syötön alivoimalla katkaisseen Kristiina Kauppilan nousu pysähtyi, mutta takaa tullut Janina Rinne nappasi irtopallon ja kuljetti sen ohi vastaan syöksyneen Flavia Niemelän. Classicin voittomaali syntyi kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua, kun pallo karkasi SSRA-puolustajan lavasta oman maalin takana Julia Woivalinille, joka sujautti sen etukulmaan. SSRA rakensi vielä loppuun kuudella viittä vastaan huimat tasoituspaikat, mutta viimeisen sekunnin laukauskin karkasi ohi maalin.

Kuva: Anssi Koskinen

Maanantaina on vuorossa toinen osaottelu parissa FBC Loisto–TPS, jota TPS johtaa 1-0.