Uutiset

Oilers voitokas 2000-päisen yleisön edessä – kulta katkolla lauantaina Helsingin jäähallissa

Oilers siirtyi jo voiton päähän F-liigan miesten mestaruudesta, kun se kaatoi Helsingin jäähallissa Classicin 8-6 ja johtaa finaalisarjaa voitoin 3-2.  Ottelua seurasi 1 936 katsojaa. Kulta on katkolla espoolaisille lauantaina jälleen Helsingin jäähallissa.

Veljeskaksikko Justus KainulainenRasmus Kainulainen rakensi Öljymiehille nopean kahden maalin johdon Lassi Torisevan verkon heilahdettua ensimmäisen kerran jo seitsemän sekunnin kohdalla, ja toisessa erässä muutti kahdesti osunut Aaro Astala lukemiksi jo 4-0. Siihen asti ohittamattomalta tuntuneen Oilers-vahti Markus Laakson taika murtui Eemeli Akolan ja Nico Salon kaventaessa kaukolaukauksilla vain 33 sekunnin välein. Heikki Iiskolan 5–2-osumaan vastasi Classic vielä Albert Koskisen kuitilla, mutta erän loppu oli tamperelaisille tumma. Oilersin toinenkin ylivoima päättyi maaliin Tuomas Iiskolan onnistuessa, ja vielä puolitoista minuuttia ennen erätaukoa sinetöi Justus Kainulainen jo hattutemppunsa Matias Veikkolan oivaltavasta vielä yhdestä poikkipassista. Albert Koskisen kavennus päätöserän alkuun ei vielä Öljymiehiä heilauttanut, mutta ottelu sai uutta sähköä, kun Ville Lastikka ja heti seuraavsssa vaihdossa laitanousun päätteeksi Alpo Laitila nostivat Classicin kuusi minuuttia ennen loppua jo maalin päähän. Siihen kiri kuitenkin kuivui, ja viimeisen minuutin alkuun Justus Kainulainen liidätti tyhjiin jo ottelun neljännen osumansa.

Kuva edellisestä kohtaamisesta: Roosa Vilkanen