Uutiset

Classic vei Indiansin paluuottelun – Eemeli Salin osui kolmesti

Syyskuun 14. päivänä OLS:n kaatanut Westend Indians pelasi viimein kauden toisen ottelunsa, mutta toista voittoa ei vielä tullut, kun Classic oli kotonaan vahvempi maalein 7-6. Ratkaisuosuma syntyi pelin viimeisellä minuutilla Indians-puolustajan jalan kautta.

Classic ehti johtaa loppuun saakka tasaista peliä viidesti ja Indians kerran, mutta yhtä maalia suuremmaksi ei ero suostunut millään kasvamaan. Classic meni 6–5-johtoon toisen erän viimeisellä minuutilla Peteris Treksen jatkettua Alpo Laitilan luukulle heittämän ja irti jääneen pallon ohi Joonas Kaltiaisen. Voittoon ei Treksen osuma vielä riittänyt, kun Jani Rauhalan kolmannen erän kaukolaukaus viuhui Otso Auvisen maalin yläkulmaan ja lukemiksi 6-6.

Ratkaisu nähtiin pelin viimeisen minuutin alkaessa, kun pallon omassa kulmassa voittanut Otto Kilpi lähetti Eemeli Salinin vauhtiin ja tämä taituroi vaikean syötön mukaansa. Salinin härkämäinen nousu maalille sai onneakin mukaansa, kun pallo pomppasi lopulta Indiansin Jani Rauhalan kautta espoolaisten omaan verkkoon. Salinille merkitty maali oli hänelle illan kolmas. Kaksi osumaa merkittiin Classicin Peteri Trekselle ja Indiansin Anton Rothille.

F-liigan miesten sarja jatkuu keskiviikkona ottelulla EräViikingit–LASB.