Uutiset

KrP:n ykkösviisikko iski yhdeksästi – nokialaisille kolme pistettä ja Cupin jatkopaikka

F-liigan syksyä dominoinut Nokian KrP:n ykkösviisikko leipoi peräti yhdeksän maalia, kun sarjakärki murskasi kotonaan Nurmon Jymyn maalein 11-4. Ottelu kuului sarjan tuplapanoskierrokseen eli KrP eteni samalla jatkoon Kouvolan Lakritsi Suomen Cupissa.

Kapteeni Joona Rantala näytti mallia viidellä maalilla, ja viisikon neljä muuta pelaajaa iskivät osuman mieheen. Luukas Hyvärisen pistesaldo oli 1+4, Vili Liposen 1+3 ja Juuso Aholan sekä Nico Jonaesonin 1+1.

Illan avausmaalin nosti syötön katkosta karannut Oskari Kauppila vierasjoukkueelle, mutta jo ennen ensimmäistä taukoa Joona Rantala, Juuso Ahola ja Valtteri Viitakoski olivat laukoneet KrP:n 3–1-johtoon. Jymyn keskialueen pallonmenetykset ja pallon tuijottelu omassa päässä avasivat kotijoukkueelle tilaa laukoa maaleja komeista kuvioista, ja toisella tauolla tilanne oli jo 8-2. Viidennen maalinsa Joona Rantala sijoitti ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla alivoimalla.

Nokian KrP on voittanut kaikki syksyn seitsemän otteluaan menettäen vain yhden pisteen, kun Westend Indians taipui vasta jatkoajalla. Nurmon Jymy on kolmanneksi viimeisenä koottuaan seitsemästä ottelustaan neljä pistettä.

Lauantaina ovat vuorossa ottelut TPS–Happee (samalla Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin ottelu), SPV–Westend Indians, LASB–EräViikingit ja OLS–Oilers.

Kuva: Anssi Koskinen