F-liigan naisten sarjassa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua, ja Welhot otti kauden kuudennen pisteensä vaikka hävisikin lopulta ÅIF:lle jatkoajalla 4-5.
Maalinedustan irtopallot voittanut ÅIF karkasi ensimmäisessä erässä kolmen maalin johtoon, ja vielä Kiia-Maria Kurun onnekkaan ja Petra Aallosen ylivoimalla syntyneen kavennuksen jälkeen Elina Hautojärvi laukoi sipoolaiset toisessa erässä 4–2-johtoon. Welhojen Petra Aallonen jatkoi kuitenkin vahvasti, kun hän kavensi pelin puolivälissä luukulta eron yhteen ja syötti päätöserän puolivälissä Ella Variksen 4–4-tasoituksen. Jatkoajalla oli kuitenkin ÅIF:n vuoro. Peli ehti käydä vain 53 sekuntia ennen kuin lähellä maalintekoa ollut Welhot ahnehti viisikkonsa liian syvälle, ÅIF karkasi 2–1-hyökkäykseen ja Elina Hautojärvi vapautti Essi Linnavuoren yksin läpi ratkaisemaan.
Kymmenentenä oleva Welhot lisäsi iltapäivän sarjapisteellään etumatkaa karsintaviivaan ja O2-Jyväskylään, joka tänään hävisi kotonaan EräViikingeille 2-9. Se ottelu pysyi tasalukemissa vain runsaat kaksi minuuttia ennen kuin Maura Paajanen, Elisa Vilhunen, Inka Lippojoki, uudelleen Paajanen ja vanhaa seuraansa rankaissut Iina Latvala laukoivat vieraat 5–0-johtoon. O2-Jyväskylän avausmaalin kiskaisi kierrosta Taimi Mikkola pelin puolivälissä tilanteen ollessa jo 0-7. Päätösjaksolla nähtiin enää Pinja Suhosen maali vieraille, Sanni Kolin yläkulmaan sijoittama kavennus ja Emma Parran viimeisen minuutin osuma helsinkiläisille. Ottelun tehokkaimpia olivat EräViikinkien Manta Likki ja Inka Lippojoki kummankin tehtyä maalin ja syötettyä kaksi.
F-liigan naisten sarja jatkuu 21. joulukuuta täydellä kierroksella SaiPa–O2-Jyväskylä, EräViikingit–SSRA, ÅIF–Classic, PSS–Koovee, TPS–Welhot ja SB-Pro–FBC Loisto.
Arkistokuva: Roosa Vilkanen