Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt Happeen Perttu Koljoselle yhden ottelun pelikiellon tilanteesta, josta hänelle tuomittiin pelirangaistus F-liigan ottelussa Happee–TPS 4.1.2024.
Kurinpitodelegaatio tiivistää päätöksen perustelut seuraavasti:
Tilanteessa Happeen Koljonen tekee rikkeen kulmassa ja juoksee pallon perään ennen kuin erotuomarit ehtivät viheltää peliä poikki. Toinen Happeen pelaaja lyö palloa pois Koljosen lavasta samalla kuin TPS:n Ojala tulee tilanteeseen hänen takaansa. Koljonen jatkaa juoksuaan ohitettuaan toisen Happeen pelaajan ja törmää Ojalaan. Koljonen osuu kovalla vauhdilla ja voimakkaasti Ojala ylävartalon alueelle ja Ojala kaatuu maahan.
Kurinpitodelegaatio katsoo, että erotuomarit ovat viheltäneet pelin aiemman rikkeen vuoksi poikki toisen Happeen pelaajan lyötyä palloa, jolloin TPS:n Ojala lopettaa pelaamisen. Tässä vaiheessa Koljonen on noin parin askeleen päässä Ojalasta. Kurinpitodelegaatio katsoo, että Koljosella on tilanteen alkaessa pallofokus ja hän huomionsa kiinnittyy toiseen Happeen pelaajaan, kun Koljonen joutuu väistämään hänen korkealta lähtevään mailan lyöntiliikkeeseen. Lisäksi Koljosen havainnointia on voinut vaikeuttaa se, että Ojala tulee tämän toisen Happeen pelaajan takaa. Koljonen on juoksemassa kovaa pallon perään pelin katkettua vihellykseen. Koljonen ajautuu tilanteeseen, jossa hän ei enää välttämättä mahtuisi juoksemaan Ojalan ja laidan välistä. Kurinpitodelegaatio katsoo siten, että Koljosella ei ole välttämättä ollut mahdollisuutta välttää tilanteessa kontaktia Ojalaan. Kurinpitodelegaatio katsoo kuitenkin, että Koljosella on ollut aikaa toimia kontaktitilanteessa vastustajan turvallisuus paremmin huomioon ottaen. Sen sijaan Koljonen on kontaktitilanteessa nojannut olkapäällään eteenpäin kontaktia korostaen. Kurinpitodelegaatio katsoo, että Koljosella olisi ollut mahdollisuus keventää kontaktia tai Koljosen olisi tullut pyrkiä aktiivisemmin väistämään osuma Ojalaan.
Kurinpitodelegaatio katsoo, että videotallenteen perusteella ei ole havaittavissa, että kontakti osuu Ojalaa päähän, mutta molempien joukkueiden vastineissa kontaktin todetaan osuneen Ojalaa leukaan. Kurinpitodelegaatio katsoo joka tapauksessa, että kontaktin pääasiallinen voima on kohdistunut Ojalan rintakehän alueelle. Kurinpitodelegaatio katsoo, että teon moitittavuutta ankaroittava seikka on se, että kontakti on tapahtunut vihellyksen jälkeen, jolloin pelaajalla ei ole normaalia valmiutta ottaa vastaan kontaktia.
Kurinpitodelegaatio katsoo, että Koljonen on käyttäytynyt pääsarjamääräysten 55 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla vaarallisesti, siten, että siitä tulee määrätä 56 §:n mukainen rangaistus.
Kurinpitodelegaatio määrää Happeen Koljoselle yhden ottelun pelikiellon.
Katso video tilanteesta: