EtusivuUutisetÅIF vei jumbofinaalin vasta rangaistuslaukauksilla
28.2.2026

F-liigan naisten sarjassa pelattiin lauantaina viisi ottelua, joista tärkein oli PSS:n ja ÅIF:n jumbofinaali. ÅIF voitti rangaistuslaukauksilla 3-2 mutta sai vastustajaansa kiinni vain pisteellä ja on kaksi kierrosta ennen loppua yhä suoran putoajan paikalla kolme pistettä porvoolaisia jäljessä.

Tänään PSS johti itäisen Uudenmaan derbyä toisen erän lopussa 2-0 Milla Keiturin lahjamaalilla ja Nuppu-Maria Saksan yläkulmaosumalla, mutta Sandra Ojanen kavensi erän viimeisellä sekunnilla. Viola Värränkivi sijoitti vastaiskusta ÅIF:n tasoihin päätöserän alussa, ja rangaistuslaukauskisassa nähtiin vain yksi maali, jonka iski kuudennen parin tasoittavalla vuorolla suoralla laukauksella ÅIF:n Emma Itänen.

Classic nousi kolmen pisteen päähän sarjakärki TPS:stä kaatamalla vieraissa SaiPan 4-2. SaiPan Lotta Lindi kavensi pelin puolivälissä tilanteeksi 1-2, mutta viisi sekuntia ennen toista taukoa Alma Laitila osui Classicille voittomaaliksi jääneen 3–1-maalin. Ottelun viimeisellä kympillä nähtiin vielä Elina Suutarin kavennus ja Classicin Vilja Kuutniemen laukomat loppunumerot.

Kolmonen SB-Pro jatkaa pisteen päässä Classicista lyötyään kotonaan Pirkkalan Pirkat 4-3. Tasan 1-1 tahkotun avauserän jälkeen Emilia Kaartoaho, Laura Hietamäki ja Veronika Kopecka laukoivat Prolle voittoon riittäneet osumat ennen Pirkkain Sara Luikun ja Veera Lindrothin kavennuksia. Kolmas erä jäikin sitten maalittomaksi.

Sunnuntaina klo 14 Turussa Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin finaalissa kohtaavat FBC Loisto ja EräViikingit urakoivat vielä tänään F-liigaa, kun Loisto löi kotonaan Northern Starsin 6-4 ja ErVi vieraissa Kooveen 5-2.

EräViikingit oli alussa tappiolla jo 2-0 mutta nousi tasoihin Maura Paajasen kahdella rystymaalilla, minkä jälkeen Matilda Rytkönen, Iida Sinkko ja tyhjiin osunut Elina Hautojärvi varmistelivat vierasvoiton. Hautojärven maalin syötti tänään sadannen liigaottelunsa pelannut Inka Lippojoki.

Turussa mentiin vielä pelin puolivälissä tasalukemissa 2-2 ennen kuin Aada Honkuri ylivoimalla ja Viola Vainio laukoivat Loiston karkuun. Kolmannessa erässä kuittasi Loiston Leea Kaisti nopeasti vieraiden Mila Kekkosen kavennuksen, ja kummankin joukkueen päätösmaalit nähtiin Northern Starsin koettaessa kuudella viittä vastaan. Senni Luukkonen kavensi, mutta Aada Honkuri ehti vielä lyödä loppunumerot tyhjiin.

Sunnuntaina on ohjelmassa Cupin finaali FBC Loisto–EräViikingit, ja F-liigan naisten sarja jatkuu ensi perjantaina ottelulla EräViikingit–SB-Pro.

Kuva marraskuun derbystä: Toni Kuitunen