EtusivuUutisetNatalia Pitkäkangas iski neljästi
19.1.2026

Natalia Pitkäkangas iski neljä maalia ja Veera Vilenius syötti yhtä monta, kun Classic kaatoi maanantain ainoassa naisten ottelussa kotonaan sarjajumbo ÅIF:n 11-2. Classic on sarjassa kolmantena 34 pistettä illan vastustajaansa edellä.

Tänään ÅIF:n Essi Linnavuori kykeni vielä kuittaamaan Natalia Pitkäkankaan nopean avausmaalin, mutta jo ennen ensimmäistä erätaukoa Elli Kylmäluoma ylivoimalla sekä Julia Woivalin olivat siirtäneet kotijoukkueen kahden maalin johtoon. Toinen erä pysyi maalittomana miltei puoliväliinsä saakka ennen kuin hanat aukesivat ja Classic pommitti viisi lisämaalia ÅIF:n kyetessä vain Noona Björkmanin rangaistuslaukauksesta nostamaan kavennukseen. Päätöserässä Classic laukoi vielä kolme osumaa, joista kaksi teki Natalia Pitkäkangas Veera Vileniuksen syötöistä.

Illan asetelmasta kertovat myös ÅIF-vahti Helmi Rauhalan 25 torjuntaa, kun Julia Saarisen tarvitsi Classicin maalissa puuttua peliin vain viidesti.

F-liigan naisten sarja jatkuu lauantaina otteluilla Pirkat–SaiPa, FBC Loisto–Classic, SB-Pro–Northern Stars, Koovee–PSS ja EräViikingit–SSRA.