EtusivuUutisetNeljä maalia kuudella – EräViikinkien tulikuuma loppukiri
27.1.2026

F-liigan miesten viikon tulikuuma suoritus nähtiin Helsingin Urhea-hallissa, kun EräViikingit iski FBC Turkua vastaan neljä maalia kuudella viittä vastaan. Runsaat viisi minuuttia ennen loppusummeria tappiolla 3-7 olleet helsinkiläiset nousivat tasoihin ja kruunasivat iltapäivänsä 8–7-rankkarivoitolla.

Suoran putoajan sijalla 12 viruvalle FBC Turulle romahdus oli karu, sillä tappio oli jo kahdeksastoista perättäinen ja jätti joukkueen kuuden pisteen päähän edes karsintapaikasta. Seitsemäntenä oleva EräViikingit on vakiintunut tukevasti sijoille 5-8.

Isoista pisteistä sarjapaikan kannalta pelattiin myös Nurmossa, jossa Jymy nousi LASBia vastaan tappiolta 5–4-voittoon ja ohitti lahtelaiset nousten suoran säilyjän sijalle 10. LASB käväisi kolmesti johdossa mutta Jymy kuittasi joka kerta, ja illan hahmoksi nousi Oskari Tenho, jonka toinen ja kolmas maali kolmannessa erässä saattelivat kotijoukkueen karkuun.

Espoossa pelattiin kaupungin herruudesta, ja kauden ensimmäiset kaksi derbyä hävinnyt Oilers otti nyt toisen perättäisen voittonsa. Indians oli johtanut toisessa erässä parhaimmillaan jo 3-0, mutta Oilers nousi pelille ja voitti lopulta 6-5 Olli Wikstedtin komealla ohjauksella Antti Suomelan pystysyötöstä maalille.

Muutkin kärkijoukkueet kasvattivat viikolla pistetiliään SPV:n kaataessa kotonaan LASBin 10-5 ja Classicin lyödessä vieraissa TPS:n 6-1.

Viikon iso trilleri oli myös Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin perjantainen välierä, jossa SPV nousi Classicia vastaan lopussa tasoihin ja varmisti jatkoajalla finaalipaikkansa Eemeli Karjanlahden maalilla. Vain vähän pienempi trilleri nähtiin sitten sunnuntaina Nokialla. Suomisarjan Blackbirds ahdisti KrP:tä viimeisen sekunnin tasoituspaikkaan saakka mutta ennakkosuosikki selviytyi SPV:n loppuotteluvastustajaksi lopulta lukemin 4-3.

Kuva: EräViikingit