
Rankat Ankat nokki sarjakärjen silpuksi
Naisten sarjakärki TPS koki Oulussa kummia, kun SSRA eli Rankat Ankat pilkkoi turkulaiset 10-4. Kotijoukkue vei ottelun toisen puolikkaan tyrmäävästi 8-0.
TPS oli käynyt jo avauserässä kahdesti johdossa, ja toisen erän alussa Anna Marttala laukoi turkulaiset jo 4–2-johtoon. Sanni Uimarihuhta nosti kuitenkin SSRA:n kahdella maalin edestä ronkitulla osumalla tasoihin, ja viimeisessä erässä vieraiden verkko räpsyi peräti kuudesti. Johtomaalin ohjasi erän alkuun ilmasta Liinu Koivisto, ja sen puolivälissä Josefiina Nissilä upealla yksilösuorituksella ja Hanna Niemelä pienestä kulmasta muuttivat lukemiksi jo 7-4. TPS:n yrittäessä kuudella viimeistelivät Sanni Uimarihuhta sekä Hanna Niemelä tyhjiin, ja välissä oli osunut vielä Nea Pirttilä maalivahti Wilma Holmin taakse.
Hanna Niemelän päivän tehot olivat 2+2 ja Josefiina Nissilän sekä Sanni Uimarihuhdan 3+0.
Tappio oli TPS:lle vasta kauden toinen tultua marraskuussa Turussa silloinkin SSRA:lle. Oululaiset nousivat päivän voitollaan jo pisteen päähän sarjakakkonen Classicista.
Sarja jatkuu ensi lauantaina otteluilla FBC Loisto–Northern Stars, SaiPa–Classic, PSS–ÅIF, SB-Pro–Pirkat ja Koovee–EräViikingit.




















