EtusivuUutisetRankkarit se vaati: Indiansin tappioputki poikki Mosahallissa
25.2.2026

Westend Indiansin kahdeksan ottelun tappioputki katkesi tänään, kun EräViikingit kaatui kotikaukalossaan Mosahallissa rangaistuslaukauksilla 6-5. Indians oli varsinaisella peliajalla ehtinyt johtaa ottelua kahdesti kahdella maalilla.

EräViikingit kuroi toisessa erässä kiinni espoolaisten 2–0-etumatkan, ja kolmannessa isäntien Santtu Vuoristo kuittasi vieraiden Eero Harjulan johtomaalin. Sitten Indians näytti jo karkaavan, kun Niko Einiö iski vierasjohdoksi 4-3 ja neljä minuuttia ennen loppua Leevi Auranen linkosi terävästä kierrosta takakulmaan eron jo kahteen. EräViikinkien päätös vetää saman tien maalivahti penkille tuotti kuitenkin tuloksen: Daniel Tenhonen kavensi keskeltä vain 17 sekuntia Aurasen maalin jälkeen, ja puolitoista minuuttia ennen loppusummeria Juuso Möttönen iski pelin tasoihin.

Rangaistuslaukauskisa ratkesi viidennessä parissaan, kun EräViikinkien Tommi Wianderin huima hyrräpyörähdys vei pallon vain ylärimaan ja Jere Niemelä naulasi tasoittavalla vuorolla lisäpisteen Indiansille.

Westend Indians jatkaa sarjassa viidentenä ja EräViikingit seitsemäntenä.

Viikonloppuna ovat vuorossa Suomen Cupin loppuottelut SPV–Nokian KrP miehissä lauantaina ja FBC Loisto–EräViikingit naisissa sunnuntaina.

F-liigan miesten sarja jatkuu maanantaina 2.3. otteluilla SPV–Nurmon Jymy ja LASB–Classic.