
SBS Wirmolle ensimmäiset liigamaalit, Classic sarjakärjessä
F-liigan naisten sarjaan noussut SBS Wirmo iski Oulussa historialliset ensimmäiset liigamaalinsa vaikka SSRA lopulta olikin parempi lukemin 8-6. Lauantain muissa otteluissa Classic löi kotonaan toisen nousijan SPV:n 8-2 ja mestari TPS vieraissa pronssijoukkue SB-Pron 8-1.
Micaela Sirola vei SBS Wirmon Oulussa keskeltä sektoria 0–1-johtoon, Eevi Lehmusvuori ehti laukoa eron Ankka-erheestä jo kahteen ja keskeltä noussut Olivia Oikarinen tilanteeksi jo 1-3 ennen kuin SSRA otti otteen. Kotijoukkue tasoitti pelin ensimmäiselle tauolle, nousi toisessa erässä kahden maalin johtoon ja kasvatti kolmannessa tilanteeksi jo 7-3. Eevi Lehmusvuori kuitenkin kavensi, ja ilman maalivahtia Wirmo nousi Lehmusvuoren ja Tessa Pietilän osumilla jo maalin päähän. Puoli minuuttia ennen loppusummeria Edla Similä kuitenkin naulasi SSRA:n kotivoiton juoksemalla loppunumerot tyhjiin.
Tiiviistä puolustuksestaan tunnetulle SB-Prolle tehdään harvoin kahdeksaa maalia, mutta tänään TPS puhkoi sitä heti avauserässä pallonriistoista Milla Nordlundin ja Olivia Pietilän osumilla. Toisessa erässä mestarit rankaisivat kotijoukkueen väljästä merkkauksesta neljästi, ja 0–5-maalin jälkeen Sara-Sofia Rapo asteli kotijoukkueen maalille maajoukkuevahti Emmi Pölösen sijaan. TPS lähti ottelun viimeiselle kympille 8–0-johdossa, ja vasta puolitoista minuuttia ennen loppua SB-Pron Annika Toivanen pilasi TPS-vahti Miia Maarasen nollapelin nappaamalla pallon keskiviivalla ja nousemalla kiskaisemaan alivoimamaalin.
Laidasta sektoriin ajanut Eerika Koski ja ylivoimalla Lotta Purhonen laukoivat Classicille avauserässä kahden maalin johdon, ja vieraiden maalitilin avasi pelin puolivälissä kääntölaukauksella Siiri Kvist kotijoukkueen ehätettyä jo 4–0-johtoon. Samainen Kvist nosti SPV:n toisen maalin rangaistuslaukauksesta viisi ja puoli minuuttia ennen loppua tilanteessa 8-1. Lotta Purhonen ja Sofia Mittentag olivat tänään Classicin tehokkaimmat kummankin kirjautettua saldon 2+1.
Classic johtaa sarjaa otettuaan ainoana joukkueena kolme voittoa.
Sarja jatkuu sunnuntaina Turussa ottelulla FBC Loisto–Pirkat.




















