
SSRA:n tulikuuma kolmas erä hehkuu vieläkin
F-liigan naisten viikon tulikuumimmasta suorituksesta ei jäänyt epäselvyyttä, kun Rankat Ankat murskasi kotonaan mahtavan sarjakärki TPS:n peräti 10-4. Lukemia alleviivaa, että SSRA vei pelin toisen puolikkaan tyrmäävästi 8-0.
TPS oli karannut toisessa erässä jo 4–2-johtoon, mutta Sanni Uimarihuhta toi Ankat kahdella maalillaan rinnalle, ja kolmas erä olikin sitten kotijoukkueen ja Kastellin yleisön jatkuvaa tuuletusta turkulaisten verkon räpsyessä vielä kuudesti. illan komeimmasta yksilösuorituksesta vastasi Josefiina Nissilä, joka 6–4-maalissa ensin voitti kaksinkamppailuväännön laidassa, sitten harhautti maajoukkuepuolustaja Emilia Pietilän pyörryksiin ja lopuksi sipaisi pallon Wilma Holmin verkkoon.
SSRA onkin hiipinyt sarjataulukossa jo pisteen päähän kakkosena olevasta Classicista, tosin tamperelaisia yhden ottelun enemmän pelanneena.
Classic jatkaa kirjurien painajaisena, kun 19–1-vierasvoitto Kooveesta sai menneellä viikolla jatkoa kotiottelussa SB-Prota vastaan. Classicin edellä sarjataulukossa komeillut Pro oli ennen tuota ottelua päästänyt sarjassa vähiten maaleja, mutta nyt loppunumerot 16-2 jättivät miettimään, mitä kaukalossa oikein tapahtui. Suvi Hämäläinen takoi tällä kertaa tehot 4+1 ja on koonnut pistepörssiin jo 55 (36+19) pistettä, kun kakkonen Veera Kuosmasen lukema on ”vasta” 37.
Northern Stars otti tärkeät pisteet kaatamalla kotonaan Pirkat 6-3. Espoolaiset nousivat samalla Pirkkojen ohi sijalle yhdeksän, ja vaikka pudotuspelipaikka ei vielä ensimmäisellä liigakaudella aukeakaan, jäivät PSS ja karsintaviiva samalla jo viiden pisteen päähän.
SaiPa on erikoistunut urakoimaan yliaikaa, sillä 4–3-voitto ÅIF:stä vieraissa jatkoajalla oli eteläkarjalaisille jo kolmas perättäinen kerta, kun varsinainen peliaika ei riitä. Edellisellä kierroksella SaiPa kaatoi vieraissa FBC Loiston rangaistuslaukauksilla 6-5 ja sitä ennen kotonaan Northern Starsin samalla reseptillä 5-4.
Tulevan viikonlopun maustaa Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin finaali sunnuntaina Turussa, kun FBC Loisto ja EräViikingit katsovat, kumman kausi tuo ainakin yhden ison pokaalin. Loistolla on cupmestaruus kaudella 2020-2021, mutta helsinkiläiset hakevat vielä ensimmäistään.




















