EtusivuUutisetTPS mursi SB-Pron muurin
15.2.2026

F-liigan naisten sunnuntain ainoa ottelu oli kärkipeli, jossa sarjan toiseksi eniten maaleja latonut TPS kohtasi vähiten päästäneen SB-Pron ja voitti lopulta niukasti 4-3. SB-Pron 10 ottelun voittoputken päättäneet turkulaiset kasvattivat samalla sarjakärjessä eron Prohon neljään pisteeseen.

TPS vei avauserän Henrika Maikolan maalilla, ja toisessa maalille noussut puolustaja Ina Leminen ja syöttökuvion takatolpalta päättänyt Olivia Pietilä muuttivat perättäisissä vaihdoissa tilanteeksi jo 3-0. Pron Jenna Potinoja kavensi ensimmäisellä liigamaalillaan, mutta kolmannessa erässä iski taas TPS:n, kun Milla Granlund harhautti puolustajan ja sitten nosti Jenna Makkosen verkkoon 4–1-osuman. SB-Pro kuitenkin veti aikaisin maalivahdin pois ja näytti vielä, miksi se on sarjassa toisena. Ensin osui Veronika Kopecka laidasta kavennuksen, ja kohta Laura Hietamäki nosti luukulta nurmijärveläiset jo maalin päähän. Kaukana ei ollut lopulta tasoitustaan, sillä 20 sekuntia ennen loppusummeria pallo kilahti vielä TPS-maalin tolppaan.

Ensi torstaina jatketaan jälleen huippuottelulla, kun SB-Prota emännöi Lempäälässä sarjakolmonen Classic.