
TPS nousi voittoon Classicista ja sarjakärkeen
TPS nousi kärkiottelussa Classicia vastaan kahden maalin takaa 3–2-voittoon ja samalla sarjakärkeen ohi SB-Pron.
Maaleja nähtiin Kupittaalla vasta toisessa erässä, jossa hallitseva mestari Classic näytti ottavan yliotteen kotijoukkueesta. Suvi Hämäläinen iski tamperelaiset ylivoimalla pienestä kulmasta johtoon, ja kohta Lotta Purhonen viimeisteli vastaiskusta eron jo kahteen.
Kolmannessa erässä otti kuitenkin tahtipuikon TPS:n Veera Kuosmanen, joka nosti joukkueensa kahdella maalillaan tasoihin. Kavennus syntyi kaukolaukauksella Emilia Pietilän tarjoilemasta vapaalyönnistä ja tasoitus maalin edestä irtopallosta Ina Lemisen käynnistettyä TPS-hyökkäyksen oman pään tilannevoitollaan. Turkulaisten voittomaali nähtiin päätöserän puolivälissä, kun Sofia Leino syötti laidasta puolustuksen keskustaan ja Milla Granlund pommitti pallon asettelematta ohi Julia Saarisen.
Sarjataulukon kärjessä on nyt TPS:llä 44, SB-Prolla 43, Classicilla 40 ja ottelun enemmän pelanneella SSRA:lla 37 pistettä.
Sarja jatkuu lauantaina otteluilla SaiPa–Northern Stars, ÅIF–SB-Pro, Koovee–FBC Loisto, Classic–EräViikingit ja Pirkat–TPS.





















