
Jatkoaika kruunasi huikean lopun – SPV on Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin mestari
Seinäjoen Peliveljet juhlii Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin mestaruutta kaadettuaan kotikentällään Nokian KrP:n jatkoajalla 5-4. Kaksi ja puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua kaksi maalia tappiolla olleen SPV:n voittomaalin laukoi Juuso Keskinen.
F-liigassa kolmanneksi ja neljänneksi eniten maaleja tehneiden joukkueiden kohtaaminen oli vielä viisi minuuttia ennen loppua tilanteessa 2-1 Nokian KrP:lle. Äärettömän tunnollinen laukausten peittäminen sekä erinomaiset maalivahdit Teppo Liukkonen SPV:n ja Aki Karjalainen KrP:n maalissa olivat pitäneet lukemat tiukkoina finaalissa, jossa Joona Rantala oli kääntänyt isäntien johdon pelin puolivälissä KrP:n 2–1-etumatkaksi.
Peliä kontrolloinut KrP näytti jo tarraavan kolmanteen perättäiseen cupmestaruuteensa, kun Kim Hyrkkönen kolme minuuttia ennen loppua laukoi lukemiksi 3-1. SPV veti kuitenkin maalivahdin penkille, ja kolmosviisikosta erikoistilanteisiin heitetty Peter Kotilainen sivalsi nopean kavennuksen. Tilanteessa ei ainakaan katsomoon erottunut rikkeitä, mutta KrP päätti haastaa maalin, ja tuloksettomaksi jääneen haaston tuloksena oli kahden minuutin jäähy, josta Peter Kotilainen kohta rankaisi pitkästä kierrosta lähteneellä tasoitusosumalla. Kaiken kruunuksi Kotilaisen molempiin maaleihin syöttöpisteen merkkauttanut Riku Hakanen laukoi heti seuraavassa vaihdossa SPV:n vuorostaan 4–3-johtoon. Pokaaliin ei sekään kuitenkaan riittänyt, kun myös KrP:n riskipeli kuudella puri ja Valtteri Viitakosken laukaus takamiehen paikalta siirsi ratkaisun jatkoajalle.
Jatkoaikaa oli pelattu seitsemän ja puoli minuuttia, kun Miika Latvalan lähettämän pitkän pallon hyökkäyskulmasta hakenut Juuso Keskinen kanttasi keskelle ja kiskaisi ratkaisupallon Aki Karjalaisen maalin takakulmaan.
Cupmestaruus oli SPV:lle kaikkien aikojen kolmas edellisten tultua kausilla 2010-2011 ja 2020-2021.
Salibandya, Seinäjoki
Suomen Cupin miesten loppuottelu
SPV–Nokian KrP 5-4 ja. (1-0, 0-2, 3-2, 1-0)
- erä: 18.46 Janne Autio (Aaro Tammiranta) 1-0.
- erä: 31.46 Kim Hyrkkönen (Joona Rantala) 1-1, 33.14 Rantala (Juuso Ahola) 1-2.
- erä: 56.52 Hyrkkönen (Olli Kinnunen) 1-3, 57.41 Peter Kotilainen (Riku Hakanen) 2-3 im, 58.18 Kotilainen (Hakanen) 3-3 yv, 58.33 Hakanen (Eemeli Karjanlahti) 4-3, 59.02 Valtteri Viitakoski (Mikko Laakso) 4-4 im.
Jatkoaika: 67.39 Juuso Keskinen (Miika Latvala) 5-4.
Torjunnat:
Teppo Liukkonen SPV 5+7+3+1=16,
Aki Karjalainen Nokian KrP 7+3+7+1=18.
Jäähyt: SPV min 0, Nokian KrP 3×2 min.
Erotuomarit: Miikka Lähdesmäki ja Ari Lähteenmäki.
Yleisöä: 838.





















