Uutiset

F-liigan uudet kasvot: Pelicansin Petra Pietinen käänsi vaikean viime kauden opiksi - ”Peli-ilo ja huumori palanneet”

F-liigan uudet kasvot -juttusarja esittelee Pelicansin maalilta tutun Petra Pietisen. 18-vuotias torjuja aloittaa kolmannen kautensa liigajoukkueen matkassa.

Pelicansin mennyt kausi oli vaikea, kun joukkue jäi A-sarjan viimeiseksi ja tippui keväällä pudotuspelikarsintojen kautta B-sarjaan. Nyt Lahdessa on alkanut kuitenkin uusi aika – sen myös Pietinen nostaa esille.

Hei Petra! Miten kesä on sujunut tähän mennessä?

– Hyvin on lähtenyt liikkeelle. On päästy treenaamaan joukkueen kanssa jo kesäkuun alusta. Sitä on into tapissa aina, kun pääsee kesällä jälleen yhdessä paiskimaan hommia.

Itse pääsit pelaamaan viime kaudella jo kasan pelejä Pelicansin matkassa, mutta joukkueena vuosi oli vaikea. Mikä maku kaudesta jäi?

– Edellinen kausi oli aika raskas monessa mielessä. Piti pohtia, haluaako pelata enää ollenkaan. Mutta kyllä se pelaaminen aina voittaa lopulta. Ja nyt peli-ilo ja huumori ovat palanneet joukkueeseen.

Tuollaisen kauden jälkeen täytyy varmasti pohtia myös omaa tekemistään uudella tavalla?

– Kyllä sitä tuli mietittyä tosissaan motivaation lähteitä pelien jälkeen ja varsinkin kauden jälkeen. Mutta lähtökohta on nyt, että viime kaudesta lähdetään parantamaan.

Usein puhutaan, että vaikeudet myös opettavat. Millaista oppia mennyt kausi antoi?

– Sitä oppi, kuinka tärkeää hyvä yhteishenki on varsinkin vaikeuksien keskellä. Kun tulee tappioita, pitää pystyä hitsaantumaan porukkana ja löytämään positiivisuutta arkeen. Siinä mielessä vuosi opetti paljon.

Nyt edessä on uusi kausi ja uudet kujeet. Millainen nippu Pelicansilla on kasassa?

– Luottavaisin mielin mennään. On päästy jo nyt treenaamaan monipuolisesti. Usko on kova, että tällä joukkueella pystytään pelaamaan hyvää peliä B-sarjassa.

– Meillä on nuori joukkue kasassa, mutta kaikilla on iso halu näyttää. Uskon, että se on myös meidän voimavaramme.

 Mitä ajatuksia F-liigan kausi 2020-21 herättää tässä vaiheessa?

–  En ole hirveästi vielä miettinyt tulevia pelejä, mutta vastassa on paljon vanhoja kavereita. Innolla lähdetään pelaamaan.

Olet itse vielä nuori maalivahti. Jos joku ei ole nähnyt sinua tositoimissa, miten kuvailisit itseäsi torjujana?

– Sanoisin, että itselläni on nopeat kädet, mutta muuten olen aika rauhallinen maalivahti.


Kesän kevyet:
Jos et treenaa, mistä sinut löytää kesällä?
–  Uimasta!

Paras tapa rentoutua ja ladata akkuja?
– Kavereiden kanssa hengailu.

Mitä koronavirus on opettanut sinulle?
– Hiljentämään omaa arkea.

Kesän ykkösherkku?
– Jäätelö.

Millaisin askelmerkein kohti syksyä. Eli mitä aiot tehdä vielä kesällä?
– Treenata ja rentoutua. Näillä mennään, heh!

Uusimmat artikkelit