Uutiset

#Kuumalinja: Joni-Arttu Sieppi kaipaa tasaisuutta SPV-leiriin: ”Jos kaverille antaa neljä eteen, tulee kiire lapata maaleja”

F-liigan joulun #kuumalinja -sarjassa nostetaan esille pelaajien tunnelmia syyskaudesta sekä tulevasta joulusta. Joulukuun 29 haastattelun juttusarjassa nostetaan esille vähintään yksi nimi jokaisesta joukkueesta.

SPV:n syksy on ollut moninainen. Joukkueen kärkinimiä oleva Joni-Arttu Sieppi näkeekin, että joukkueen pelissä löytyy vielä parannettavaa.

Seinäjokilaiset ovat sarjassa joulun kulmilla kahdeksantena.

Terve Joni-Arttu! Mikä fiilis syksystä on jäänyt?

– Pelillisesti vähän kaksijakoiset fiilikset. Ei olla onnistuttu odotusten mukaisesti. Eteenpäin on silti menty ja peli näyttää hiljalleen paremmalta.

– Omalta osalta en voi myöskään olla liian tyytyväinen. Itselläni on ollut myös pientä vaivaa, mikä on tuonut omaa haastetta peliin. Mutta hyvä, että pelit ovat jatkuneet.

Varsinkin alkusyksy tuntui olevan haastava. Sen jälkeen joukkueen peli on sujunut nousujohteisesti?

– Meillä on ollut vähän samanlainen alkukausi kuin viime kaudella. Silloin kevättä kohti peli parani.

 Mitä asioita SPV haluaa parantaa vaikeasta syksystä?

– Meillä on huonot jaksot peleissä olleet vähän turhan pitkiä syksyn mittaan. Jos kaverille antaa neljä maalia eteen, siinä tulee vähän kiire lapata maaleja toiseen päähän.

– Viisikkopuolustamista pitää kehittää jatkuvasti. Ei sekään ihan mintissä ole ollut, mutta samalla pallolla pitäisi pystyä puolustamaan paremmin. Ja johtamaan peliä paremmin.

Mikä fiilis henkilökohtaisesti syksystä? 14 maalia 14 peliin on kuitenkin kelpo tilasto?

– Pikkasen liikaa on mennyt oman ketjun kanssa omiin. Ja on siellä ollut paikkoja vielä paljon enempään. Eikä omiin suorituksiin voi kovin tyytyväinen olla, jos joukkue ei voita. Jos tekee kolme maalia ja hävitään, ei se tunnu oikein miltään.

Kevättä kohti mennään kovaa vauhtia. Mitä ajatuksia runkosarjan toiselle puoliskolle?

– Nautitaan salibandysta. Ja yritetään voittaa jokainen ottelu. Siinä sitä tavoitetta piisaa. Ei tätä liian pitkälle kannata miettiä.

Millainen nippu SPV:llä on kasassa tällä kaudella?

– Aika hyvä yhdistelmä kokemusta ja nuorta intoa. Rakenne on aika hyvä tällä hetkellä – nuorista pojista on tullut uusia suunnannäyttäjiä. Ja sen ohella jengissä on kokeneita sällejä, jotka ovat voittaneet mestaruuksia. Arjessa löytyy siis paljon nälkää sekä kokemusta.

Suurta yleisöä kiinnostaa aina seurattavat pelaajat. Nouseeko sinulle mieleen yksittäistä nimeä, joka on tehnyt syksyn aikana vaikutuksen otteillaan?

Urmaksen Henkka pelaa tällä hetkellä elämänsä salibandya.

Mites vastustajista? Löytyykö F-liigasta pelaajaa, joka on jäänyt mieleen?

– Nostaisin Miska Mäkisen LASB-leiristä. Hän on aina ollut hyvä pelaaja – sellainen tyylikäs sählyn pelaaja, mutta nyt tällä kaudella ottanut seuraavan askeleen eteenpäin. Sitä on ollut mukava seurata.

Mikä on ollut koronasyksyn ykkösviihdyke?

– Meillä on kotona pari litranen pojankloppi ja muutama viikko sitten syntyi tytär. Kotona on aina tekemistä, se ei lopu kesken.

Mitä suunnitelmia joululle?

 – Kotipuoleen Lappiin mennään. Siellä on perheet, joten sinne on hyvä lähteä joulun viettoon.

Mitäs toivot joululahjaksi?

– Terveyttä ja pitkää ikää.

Mitä joulupukki voisi tuoda SPV:n jengille lahjaksi?

 – Menestystä jokaiseen ikäluokkaan – sekä tytöissä että pojissa, naisissa että miehissä.

 Joulun ykkösherkku?

– Kyllä ne äidin tekemät joulutortut ovat aika hyvän makuisia.

Mistä kevät 2021 muistetaan?

– Hahaha… nyt tuli visainen kysymys. Sanotaan, että ainakin jostain muusta kuin koronasta.

Lue myös: