Persoonat esille -juttusarja esittelee jokaisesta F-liigan playoff-joukkueesta yhden kiinnostavan nimen.
Kanadansuomalainen, joka on Tampereen murretta puhuva suomenruotsalainen. Pelaaja, jonka piti ensin osallistua salibandyn MM-kisoihin tehdäkseen vasta sen jälkeen lopullisen lajivalinnan salibandyn hyväksi.
Nokian KrP:tä edustavan Valtteri Viitakosken tarina ei ole ihan tavallisempia.
– Passissani lukee Cornwall, Ontario. Asuin vain puoli vuotta Kanadassa, mutta koska synnyin siellä maan kansalaisuus tuli automaattisesti. Kun olin alakouluikäinen asuimme koko perhe Ruotsissa ja kävin siellä pari vuotta koulua. Kieli tarttui. Kun palasimme Tampereelle, jatkoin ruotsinkielisessä koulussa lukion päättymiseen asti, kertoo Viitakoski.
Miikka Sokka, Miko Summanen, Santeri ja Jesperi Lindfors sekä Valtteri Viitakoski. Kaikille edellä mainituille salibandyn liigatason pelaajille on yhteistä kiekkopuolelta meriittejä kerännyt lätkäisä. Jälkipolvi valitsi kuitenkin toisin. Ei tullut kiekkoilijaa, tuli salibandypelaaja.
Valtterin tarinaakaan ei liene koskaan kerrottu mainitsematta hänen isäänsä. Ei tehdä poikkeusta. Isä Vesa Viitakoski pelasi pitkän jääkiekkouran SM-liigassa, Ruotsissa ja Atlantin toisella puolella useissa eri organisaatioissa. NHL-otteluitakin kertyi yli parikymmentä. Vuoden 2002 SM-liigan paras maalintekijä edusti Leijonia kolmasti MM-kisoissa.
Myös Valtterilla oli edellytykset huippukiekkoilijaksi. Elämä päätti kuitenkin toisin, kysymättä edes Valtterin omaa mielipidettä.
Burkittin leukemia-lymfooma on harvinainen, mutta viheliäinen veritauti. Tautia on pidetty huonoennusteisena, mutta varhain aloitettu hoito voi pelastaa. Juuri näin kävi silloin 6-vuotiaan Viitakosken kohdalla. Valtterilla kävi tuuri, kun hän hakeutui hoitoon aivan muista syistä. Leikkimielisestä poikapainista syntynyt alavatsan kipu ei ollutkaan ohimenevää. Valtterin mahalaukussa piilossa ollut syöpäkasvain oli ärsyyntynyt ja aiheuttanut kivut.
Edessä oli piinaava vuosi koko Viitakosken perheelle, kun Valtteri vietti enimmäkseen aikaa sairaalassa. Sytostaattihoidot ja lääkitys olivat rankkaa pienelle pojalle. Lopulta saatiin huojentuva tieto. Valtteri oli parantunut. Uusia syöpäsoluja ei enää löytynyt. Niinpä oli mahdollista palata takaisin rakkaan harrastuksen pariin. Lätkä kuului jälleen Valtterin harrastuksiin.
Jääkiekon pelaamisen jatkaminen ei ollut kuitenkaan helppoa. Vaikealla taudilla ja syöpähoidoilla oli seurauksensa. Valtterin fyysinen kehitys ja pituuskasvu jäivät jälkeen ikätovereista. Hän oli teini-ikään tultaessa lyhyempi ja kevyempi kuin joukkuetoverinsa.
– Pituuskasvuni pysähtyi vuodeksi. Pelikaverini olivat minua vuoden edellä. Jääkiekossa se tarkoitti, että fysiikkani oli jäljessä. Olin kauan tosi pieni, mutta nyt olen saanut muut kiinni.
Valtterilla oli kohtalotoveri, Montreal Canadiensin kippari Saku Koivu, joka sairastui myös syöpään.
– Saku lähetti minulle nimikirjoituksella varustetun T-paidan, kun olin sairaalassa. Se oli iso juttu pienelle pojalle.
Valtterin kiekkoura tuli päätökseen Ilveksen A-junioreissa, kun tuli selväksi, että hänellä ei ollut mahdollisuutta saada sopimusta Ilveksen liigajoukkueeseen. Ei edes Mestis ollut Valtterille vaihtoehtona.
Onneksi Viitakoskella oli ollut koko ajan kakkosharrastus, salibandy. Tosin hän oli harrastanut sitä vain satunnaisesti kaveriporukan mukana. Mutta maila kuin maila, se tuntui sopivan Valtterin käteen.
Viitakosken salibandyura on kulkenut takaperoisesti, sillä hän on osallistunut kahdesti lajin MM-kisoihin, ensin nuorten ja myöhemmin aikuisten MM-kisoihin. Kaksoiskansalaisena hän edusti Kanadan maajoukkuetta. Vasta tämän jälkeen syntyi kipinä siirtyä jääkiekosta salibandyn puolelle.
– Vuoden 2016 Latvian MM-kisoissa syntyi ajatus panostaa salibandyyn. Todellisuudessa pohdin pitkään lajinvaihtoa. Se oli kuitenkin hyppy tuntemattomaan. Olin ollut KrP:n A-junnujen mukana pelaamassa muutaman pelin minkä lätkältä kerkesin. Hallisarjan pelejäkin tuli höntsäiltyä.
Viitakoski kokee, että hänellä on salibandypelaajana hyötyä jääkiekosta.
– Olen erityyppinen pelaaja kuin muut. Minulla on suoraviivainen pelitapa ja vahvuuteni on kenttäpäädyssä. On tärkeää, että joukkueessa on profiililtaan eri tyylisiä pelaajia. Kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista.
Vaikka Valtterin isällä on vahva jääkiekkotausta, aina on tarjolla vinkkejä jälkipolvelle.
– Katsomme pelejä jälkeen päin ja isä antaa vinkkejä eri tilanteisiin. Aina tulee myös ottelun jälkeen soitettua isälle. On hyvä, että on koko ajan henkinen tuki. Aika samanlaiset lainalaisuudet ovat salibandyssä kuin lätkässäkin.
Viitakosken salibandyuraan mahtuu vierailu Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla TPS:n entisen valmentaja Jukka Ruotsalaisen joukkueessa. Kyseessä oli NLB-seura Floorball Thurgau.
– Viihdyin Sveitsissä. Seura hoiti asiat hyvin. Se oli mieletön kokemus. Niinpä toisella kaudella harkitsin jatkavani vielä vuoden, mutta viime syksynä koronan takia sarjat keskeytettiin. Palasin takaisin Suomeen ja otin yhteyttä KrP:hen. Itse ajattelin ensin, jospa pääsisin seuran Suomisarjan joukkueeseen, mutta minut otettiinkin mukaan liigaryhmään. Tammikuussa tuli Sveitsissä lopullinen päätös, että NLB-sarjaa ei jatketa.
KrP:n päävalmentaja Jarmo Härmä on oppinut tuntemaan Viitakosken. Kysytäänpä häneltä, millainen Valtteri on pelaajana, ihmisenä ja valmennettavana. Mitkä ovat hänen vahvuutensa ja mitä pitäisi vielä kehittää? Millainen tulevaisuus Valtterilla olisi edessään?
– Valtterin lätkätausta tuo säbämaailmaan paljon sellaista, jota ei varsinkaan nykyjunioreiden repertuaarissa liiemmin ole, eli suoraviivaisuus, röyhkeys ajaa pienistäkin väleistä maalille ja viisikon keskustaan. Hän on pelaaja, jonka arvo kasvaa, kun pelien arvo lisääntyy ja on kopissamme tärkeä osa joukkueen toimintaa.
– Ihmisenä Valtteri on hyvin erilainen kuin kentällä, eli hän on lämmin ja huomioonottava persoona. Hänelle on jo kehkeytynyt muutakin elämää kuin urheilu, mutta urheilu on hänelle elämäntapa ja ammattimainen tekeminen tärkeä palanen. ”Valmentajan unelmapelaaja”, aina loistavalla asenteella ja oikealla tavalla positiivinen.
– Kehityskohteet ovat hyvin pitkälti vielä kehittyä paremmaksi lukemaan tilanteen vaatima ratkaisuvaihtoehto sekä nopeustaitavuus, mutta varsinkin käsien taito on kohentunut viime vuosina. Oikein roolitettuna tulevaisuudessa on mahdollisuus liigan kärkijoukkueen kärkikenttien suoraviivaisena tuloksentekijänä ammattilaispelaajana.
Näin Viitakoski itse vastasi hänelle tehtyihin kysymyksiin.
Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?
– Pakko valita jääkiekosta, A-nuorten Suomen mestaruus. Salibandyssä KrP:n pronssikausi. Se oli samalla läpimurtokauteni.
Mikä on ollut kovin pettymys?
– Viime kauden koronan keskeyttämä kausi. Olimme edenneet Sveitsissä liigakarsintoihin, mitkä jäivät pelaamatta. Se oli henkisesti iso pettymys. Meni monta viikkoa päästä siitä yli.
Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?
– Kamppailuvoima ja suoraviivaisuus. Kokonaisvaltaisesti peliäni pitää kehittää. Olen hyökkäyskolmanneksella parhaimmillani, mutta niin pitäisi olla muillakin alueilla.
Onko sinulla ollut salibandyssä esikuvia?
– Ennen kuin aloitin pelaamaan sählyä, ei oikein ollut ketään. Myöhemmin KrP:n Ilkka Mäkipää.
Mikä on epämieluisin harjoitus?
– Oheisharjoituksena Pyynikin porrasjuoksut. Kaukalossa Härmän aluepeliharjoitukset, jotka menevät yli hilseen.
Mitä harva ihminen tietää sinusta?
– Olen hallisarjan epävirallinen henkinen mestari. Molemmat finaalijoukkueet, myös minun, diskattiin.
Mikä on tavoitteesi salibandyssä?
– Suomen mestaruus KrP:n kanssa. Joskus tulevaisuudessa haluan pelata uudestaan ulkomailla.
Teksti: Hannu Tuominen
Kuvat: Esa Takalo, Esa Jokinen, Juha Käenmäki
