Persoonat esille -juttusarja esittelee jokaisesta F-liigan playoff-joukkueesta yhden kiinnostavan nimen.
Maalivahti Juulia Katajalla on ikää vasta parikymmentä vuotta, mutta hän on ehtinyt edustaa jo neljää eri liigaseuraa: Steelers, Pelicans, EräViikingit ja SB-Pro. Poikkeuksellisen määrän salibandyseuroja on tehnyt mahdolliseksi se, että Kataja pelasi ensimmäisen liigaottelunsa jo 15-vuotiaana.
Katajan nopea kehitys junnusarjoista aina maajoukkueympyröihin asti perustuu poikkeukselliseen mahdollisuuteen. Juulia sai pelata useamman vuoden maalivahtina poikien sarjoissa. Hän oli SM-sarjassa pelanneen riihimäkeläisen RSS Panthersin C-poikien ykkösmaalivahti. Ilmeisen hyvin meni, sillä Katajalla on palkintokaapissaan SM-hopeamitali.
Normaalista poikkeavaa ei ollut pelkästään se, että Panthersin maalia vartioi tyttö, vaan myös se, että Kataja oli muita poikia vieläpä vuoden nuorempi. Hän olisi voinut pelata D-tytöissä.
– Kasvoin pituutta aikaisemmin kuin monet ikäiseni pojat. Se auttoi, sillä pituudestani oli jo silloin iso etu. Aluksi moni ihmetteli, miten tyttö voi pelata C-poikien sarjaa. Olihan siinä jonkin verran ennakkoluulojakin. Olin kuitenkin joukkueemme ainoa maalivahti, joten pelasin kaikki ottelut. Kun pärjäsin hyvin, niin kauden mittaan tilanne muuttui normaaliksi, kertoo Kataja.
Juulian salibandyinnostus alkoi pihapeleistä.
– Kun olin ekaluokkalainen, kaverini isä veti pojille tarkoitettua sählykerhoa. Olin pelannut poikien kanssa yhdessä pihapelejä, joten minuakin pyydettiin mukaan. Alkuaikoina vuoroteltiin, kuka saa olla maalissa, mutta kyllä minä sinne usein halusin. Ensimmäisenä vuotena olimme vain harrasteporukka, mutta toisena vuonna lähdimme mukaan liiton sarjoihin.
Pienellä paikkakunnalla ei maalivahteja ollut liiaksi.
– Aluksi pelasin samanikäisteni eli 2001 syntyneiden poikien kanssa. D-juniori-iässä joukkueemme hajosi, mutta vuotta vanhempien poikien joukkueessa oli tilaa veskarille. Vaihdoin sinne. Riihimäelle oli tullut niihin aikoihin myös tytöille oma sählykerho, mutta siellä kaikki olivat vasta-alkajia. Niinpä jatkoin poikien kanssa. Tämän kokoisessa kaupungissa ei ole liikaa maalivahteja.
Tuli kuitenkin aika siirtyä poikien sarjoista tyttöjen ja naisten sarjoihin.
– B-junnuiässä tuli mieleeni, että olisi aika vaihtaa kokonaan naispuolelle. Kaudella 2016-2017 pelasin SB-Pron B-tytöissä. Kausi jäi kesken, kun sain soiton Hämeenlinnan Steelersistä. Liigajoukkueessa oli maalivahdin paikka vapaana. Päätin tarttua siihen tilaisuuteen. Jo joulukuussa pelasin ensimmäisen liigapelini. Olin silloin 15-vuotias.
Tässä vaiheessa Katajan vuodet poikien sarjoissa toi ratkaisevan edun.
– Hyppy B-junnuista liigaan on iso. Mutta hyödyin siitä, kun olin pelannut paljon poikien kanssa. Olen yhä kiitollinen, kun olen päässyt aikoinaan poikien joukkueeseen. Se on ollut syynä, miksi olen kehittynyt nopeasti.
Katajan ensimmäinen liigakausi päättyi Steelersin putoamiseen sarjaporrasta alemmaksi.
– Steelers putosi liigasta, mutta jatkoin vielä yhden kauden Hämeenlinnassa. Sain pelata paljon naisten Divaria ja ASM-sarjaa. Olin kuitenkin vielä kovin nuori ja Divari on hyvätasoinen sarja. Kaudella 2018-2019 siirryin Lahteen ja Pelicansin liigajoukkueeseen. Olin jo siinä vaiheessa noussut mukaan nuorten maajoukkueeseenkin.
Edessä oli kuitenkin pian siirto pääkaupunkiseudulle. Katajan uusi seura löytyi Helsingin Tapanilasta.
– Monet Pelicansin avainpelaajat vaihtoivat maisemaa. Itse siirryin EräViikingeihin. Koin sen oman kehitykseni kannalta hyväksi. Siellä pelasin koko viime kauden.
Meni jälleen vuosi ja Juulia jatkoi pelaamista Nurmijärvellä.
– Olin ErVi:ssä lähinnä kakkosveskarina Milla Jaatisen jälkeen, joka pelasi tosi hyvän kauden. Myös matka Riihimäeltä Mosahalliin abivuonna kävi raskaaksi. Kun Tiltu Siltanen siirtyi Nurmijärveltä Ruotsiin, SB-Pro:sta vapautui minulle maalivahdin paikka. Kauteen lähdimme Ira Moilasen kanssa tasaisista lähtökohdista. Alkukaudella pelasimme molemmat, mutta loppukaudesta olen saanut enemmän vastuuta.
Katajan lukuisat seuravalinnat ja ylipäätään salibandyn harrastamisen pääsarjatasolla ovat mahdollistaneet Juulian vanhemmat. Katajan perheessä ei ole laskettu autolla ajettuja kilometrejä, kun perheen salibandyyn hurahtanutta tyttöä on kuskattu harjoituksiin ja peleihin.
Vaikka perheen kotikaupunki, Riihimäki, sijaitsee sopivasti kaiken keskellä, vuosien aikana auton matkamittariin kertyi tuhansia ajokilometrejä.
– Totta, vanhempani ovat tämän mahdollistaneet. Ennen ajokortin saamistani he ovat kuskanneet harjoituksiin ja peleihin. Ensin Nurmijärvelle, sitten Hämeenlinnaan ja Lahteen. Kotiinkaan ei ole voinut välillä lähteä, vaan on pitänyt odottaa harjoitusten päättymistä. Vanhempia pitää kiittää, kun niin monta iltaa on mennyt kuljetuksiin.
Kysytään SB-Pron naisten päävalmentaja Aki Vilanderilta, millainen Juulia on pelaajana, ihmisenä ja valmennettavana. Mitkä ovat hänen vahvuutensa ja mitä pitäisi vielä kehittää? Millainen tulevaisuus Juulialla olisi edessään?
– Juulia on todella positiivinen persoona. Hänen kaltaisiaan pelaajia täytyisi olla joka joukkueessa. Pelaajana Juulia on luotettava ja kunnianhimoinen, mutta myös hyvin itsekriittinen.
– Juulia on valmennettavana täydellinen, koska hän kertoo omat ajatuksensa myös valmennukselle ääneen. Uskaltaa myös puhua vaikeista asioista ja haluaa koko ajan kehittää itseään ihmisenä ja pelaajana.
– Vahvuuksista ei näin lajivalmentajana ole hirveän detaljitasolla sanottavaa, mutta Juulia on raamikas, hänellä on hyvä perustekniikka ja jäätävän hyvä heittokäsi. Myös paineensietokyky on mainittava – parhaimmillaan mitä kovempi peli.
Näin Kataja vastasi hänelle tehtyihin kysymyksiin.
Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?
– Olen aika hyvin onnistunut kiertämään aikuissarjoissa mitalit. Ei niitä suuremmin ole vielä tullut. Toistaiseksi vain junnujen hopeinen SM-mitali. Ensimmäinen maaottelu oli kokemuksena hieno. Se oli ottelu Sveitsiä vastaan EFT-turnauksessa.
Mikä on ollut kovin pettymys?
– Suomen Cupin finaali ei mennyt joukkueen tavoitteiden mukaan. En ole vielä muita isoja pelejä päässyt pelaamaan.
Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?
– Pelin avaaminen. Minulla on hyvä heittokäsi. Pituudestani (182 cm) on omat hyötynsä, pystyn pelaamaan syvemmällä. Vastaavasti liikkumisen kanssa joudun tekemään enemmän töitä.
Onko sinulla ollut salibandyssä esikuvia?
– Yhtä selkeää ei ole koskaan ollut. Jonkin verran on tullut seurattua aikuisten maajoukkueveskareita, kuten Henri Toivoniemeä.
Mitä harva ihminen tietää sinusta?
– Olen tosi hyvä Monopolissa. En muista milloin olen viimeksi siinä hävinnyt.
Mikä on tavoitteesi salibandyssä?
– Suomen mestaruutta haetaan tältä keväältä. Lisäksi tavoitteena on yltää ensin U19-joukkueeseen ja myöhemmin naisten maajoukkueeseen.
Teksti: Hannu Tuominen
Kuvat: Ville Vuorinen, Jarmo Koskela, Anssi Koskinen
