Hannu Tuomisen Kesän siirtovonkaleet -juttusarja esittelee F-liigan miesten ja naisten sarjojen suven kiinnostavimmat pelaajasiirrot.
Lue myös: Päivittyvä lista: F-liigan miesten sarjan varmistuneet sopimukset
Lue myös: Päivittyvä lista: F-liigan naisten sarjan varmistuneet sopimukset
Viime kausi naisten F-liigassa oli oululaisittain pettymys. Sarjasijoitus ei ollut sitä mitä viime vuosien menestyjiltä odotettiin. Rankat Ankat oli kauden päätteeksi vasta seitsemäs. Ensi kausi tulee olemaan erilainen. Sen takeena ovat tutut paluumuuttajat sekä yksi mielenkiintoinen uusi ulkomaalaisvahvistus.
Yhteistä heille on sama viime kauden sveitsiläinen seura, Unihockey Berner Oberland. Eikä liene sattumaa, että kyseistä joukkuetta viime syksynä valmentanut Seppo Pulkkinen jatkaa valmentajauraansa nyt Oulussa. Rankat Ankat saa Pulkkisesta meritoituneen valmentajavelhon.
Yksi paluumuuttajista on Hanna Niemelä, edelliskauden ylivoimainen pisterohmu ja liigan arvokkaimpana pelaajana palkittu tehohyökkääjä. Viime kausi meni Hannalta Alppimaassa, mutta tulevalle kaudelle vuoristomaisemat vaihtuvat oululaismaisemiin.
Pelaaminen Sveitsissä ei johtunut hetken mielijohteesta.
– Olin jo aikaisemmin miettinyt mahdollisuutta pelata ulkomailla ja Sveitsistä oli oltu ennenkin yhteydessä. Vuosi sitten elämäntilanteeni oli sellainen, että saatoin lähteä. Isosiskoni Emmi oli pelannut siellä jo aikaisemmin. Ja onhan siellä ollut paljon muitakin suomalaisia pelaajia.
Mitä teit Sveitsissä pelaamisen ohella?
– Olin yhdessä perheessä au pairina. Siinä hommassa paikallinen kieli tarttui melko hyvin ja aloin ymmärtämään saksaa. Rohkeuteni kasvoi olemalla epämukavuusalueeni ulkopuolella. Asuminen ulkomailla on aina eduksi tulevaisuutta ajatellen. Pelaajanakin on hyvä nähdä, miten asioita tehdään muualla.
Miksi halusit palata takaisin Suomeen?
– Lähtiessäni itselläni ei ollut etukäteen pidempiaikaisia suunnitelmia, vaan halusin katsoa, mikä on tilanne vuoden kuluttua. Olisin voinut jäädäkin Sveitsiin. Suomessa pelaajat ovat taktisesti valmiimpia ja ymmärtävät enemmän pelistä. Sveitsissä peli on päästä päähän juoksemista. Suomessa arvostetaan pallolla pelaamista. Sveitsissä pallo vaihtaa nopeasti omistajaa. Halusin palata takaisin Suomen, kun katsoin, että en pelaajana kehity tarpeeksi Sveitsissä.
Miksi Ouluun?
– Kun varmistui, että tuttu valmentaja Pulkkinen ja Jani Lipsanen ovat Oulun uudet valmentajat, tein nopeasti päätöksen siirtyä itsekin F-liigaan pelaamaan. Muutama muukin seura kyseli, mutta koin, että muut joukkueet eivät ole parempia kuin Rankat Ankat Oulusta. Täällä on hyvä elää ja asua. Olen veljeni firmassa töissä ja siellä voidaan joustaa työajoissa. Se mahdollistaa urheiluun panostamisen. Eli se oli myös yksi syy, miksi halusin palata kotiin Ouluun.
Niemelän lähtökohdat liigan ja maajoukkueen kärkipelaajaksi ovat olleet perin erikoiset. Pohjois-Pohjanmaan pikkupaikkakunnan Yli-Iin kasvatilla ei ole merkitty ainuttakaan virallista junioriottelua. Eipä Hannalla ole kasvattajaseuraakaan.
– Pienessä kylässä ei ollut juurikaan harrastusmahdollisuuksia, mutta pelasin pikkutyttönä naisten vuorolla harrastusmielessä lentopalloa. Kerran viikossa kävimme pelaamassa oman perheen ja tuttujen kanssa paikallisessa liikuntasalissa. Ei sitä salibandyksi voi sanoa, mutta mailan kanssa juoksimme pallon perässä.
Hannalla ei ole salibandyssä ainuttakaan esikuvaa, koska laji tuli tutuksi vasta aikuisiän kynnyksellä.
– En seurannut nuorena lainkaan salibandyä. Opiskellessani liikuntaneuvojaksi Rovaniemellä menin sählykerhon ohjaajaksi. Siinä vaiheessa minua pyydettiin ensimmäisen kerran salibandyjoukkueeseen pelaamaan.
Sen jälkeen liigakokemusta on tullut Papasissa ja SSRA:ssa. Nousu F-liigan eliittiin on ollut rakettimainen.
Onko Oulussa vaikeuksia pitää joukkuetta kasassa, kun opiskelu- ja työpaikkoja on enemmän etelässä?
– Itse en koe, että moni olisi lopettanut pelaamisen Oulusta pois muuttamisen takia. Lopettamisen syyt ovat muita, kuten työuraan panostaminen. Koska Ouluun on haasteita saada pelaajia ulkopuolelta, toiminnan jatkuvuus tulee seuran omista junioreista.
Hannan joukkue, Rankat Ankat, SSRA, matkustaa bussilla ympäri Suomea kauden aikana tuhansia kilometrejä. Pitkien välimatkojen takia SSRA pelaa viikonloppuisin ja usein peräkkäisinä päivinä. Niemelä näkee tilanteen positiivisena.
– Pitkiin pelireissuihin sopeutuu tosin hyvin. Se on aina ollut oululaisten joukkuehengen vahvuus, sillä matkoilla väkisinkin tutustuu pelikavereihin. Sveitsissä, missä vieraspelimatkat olivat lyhyet, ei tullut samanlaista fiilistä.
Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki ja suurin pettymys?
– Ensimmäinen hieno hetki oli SM-pronssin voittaminen ja toinen oli viime MM-kisojen finaali Ruotsia vastaan. Jälkimmäinen on tappion myötä myös suurin pettymykseni.
Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?
– Monipuolisuus, sillä en ole missään erityisen hyvä. Tykkään treenata ja haluan kehittyä. Siihen pyrin, että minulla olisi enemmän aikaa urheilla. Sen avulla saisin fysiikkani vielä paremmaksi. Pallotaitoa, taktista osaamista ja peliälyä voi aina kehittää.
Mikä on vielä tavoitteesi salibandyssä?
– Singaporen MM-kisat, eikä pelkästään valinta kisoihin, vaan pääsy pelaavaan kokoonpanoon. Toinen tavoite on voittaa Suomen mestaruus.
SSRA:n nykyinen valmentaja Pulkkinen tuntee joukkueensa luottopelaajan jo entuudestaan.
– Niemelä pelasi Sveitsin joukkueessani viime kaudella, ja siellä tutustuin häneen. Hanna on hyvä esimerkki siitä, että maajoukkueeseen voi nousta myös muutakin kuin vain perinteistä polkua pitkin ja vielä junnuvuosienkin jälkeen.
– Hanna on vahva niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ei pelkää vastuunottoa eikä pelkää tehdä rohkeitakin ratkaisuja, oli kyse mistä tilanteesta vaan. Hän on päättänyt lyödä all in ja katsoa miten pitkälle rahkeet riittävät salibandyssä. Arvostan tätä valintaa. Kova harjoittelu on jo tuonut tulosta eikä ole epäilystäkään etteikö kehitys jatkuisi.
– Hanna on vahva hyökkääjä, mutta suhtautuu oikein myös puolustukseen. Kova raataja kentällä ja sen ulkopuolella. Ei liene vaikea huomata, että arvostan Hannaa suuresti. Rohkeita itsensä täysillä peliin heittäytyviä pelureita Suomen salibandymaailma tarvitsee. Hanna on hyvä esimerkki siitä ja myös siitä, että huipulle voi päästä myös vähän aikuisemmallakin iällä, jos on halua, asennetta ja tietysti riittävä määrä taitoa.
Teksti: Hannu Tuominen
Kuvat: Ari Arola ja IFF
