
Classic jyräsi finaaleihin, TPS enää voiton päässä
F-liigan naisten sarja on saamassa tutut finalistit, kun Classic löi välieräsarjassaan SB-Pron 3-0 ja TPS johtaa EräViikinkejä vastaan otteluin 2-0. Classicin kolmas voitto tuli kotona lukemin 3-1 ja TPS:n toinen vieraissa tuloksella 4-2.
SB-Pro johti vielä pelin puolivälissä Petra Aallosen avauserässä iskemällä osumalla eikä Classic tuntunut löytävän puolustuksesta aukkoja kunnes yhtäkkiä napsahti kahdesti puolessa minuutissa. Classicin tasoituksen pommitti pistekuningatar Suvi Hämäläinen, ja kohta Lotta Purhonen kiskaisi maalin kattoon johtomaalin. Lempäälän illan viimeinenkin maali nähtiin jo toisessa erässä, kun Zara Gauffin-Kausteen lähettämä pallo leijasi yllättäen Emmi Pölösen maalin yläkulmaan erän viimeisellä minuutilla.
Maalinteon aloitti Helsingissä EräViikinkien Pinja Suhonen, mutta Aada Heikkinen tasoitti ennen taukoa. Ratkaiseva ero syntyi toisen erän viimeisellä viisiminuuttisella, kun ensin Janella Järvinen iski Emilia Pietilän nousun jälkeen TPS;n johtoon ja kohta vielä Jenna Saario toisen tauon lukemiksi 3-1 vieraille. Pinja Suhosen toinen osuma nosti kotijoukkueen vielä maalin päähän, mutta Eerika Koski naulasi loppunumerot etuyläkulmaan jo ennen päätöserän puoliväliä.
Janne Hirvensalon ottelukuviin
Loppuottelupaikka on katkolla TPS:lle keskiviikkona kotona Kupittaalla.
TPS ja Classic ovat ratkoneet naisten mestaruuden vuosina 2023, 2024 ja 2025.



















