Uutiset

TPS löysi vahvempansa vasta Ruotsin mestareista – Team Thorengruppen Champions Cupin voittoon

F-liigaa dominoiva Suomen mestari TPS löysi tällä kaudella parempansa vasta Ruotsin ykkösestä, kun Team Thorengruppen oli Champions Cupin finaalissa vahvempi maalein 5-2.

Lue myös: Classicille hopeaa Champions Cupissa – IBF Falun yhden maalin verran parempi

Lempäälän loppuottelun avausmaalin iski ylivoimalla TPS:n Milla Nordlund, mutta vielä ennen taukoa Veera Kauppi napautti ilmasta tasoituksen. Toisessa kostautui vuorostaan TPS:n jäähy Emelie Wibronin laukoessa uumajalaiset ylivoimalla edelle, ja Moa Johansson jatkoi Veera Kaupin syötöstä eron jo kahteen. Noora Rantanen nostatti kuitenkin TPS:n toiveet kiskaisemalla Jenna Saarion pitkästä poikkisyötöstä etutolpan tyveen toisen tauon tilanteeksi 3-2. Ruotsin mestarit karkasivat lopulta vasta ottelun viimeisillä hetkillä. Runsaat kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa Emelie Wibron viimeisteli vastaiskusta iltapäivän toisensa, ja juuri ennen summeria Veera Kauppi ja Oona Kauppi nautiskelivat vielä loppunumerot.

Voittajien riveissä pääsivät maailman parhaan seurajoukkueen titteliä juhlimaan suomalaiset Tuulia Aho, Oona Kauppi, Veera Kauppi ja My Kippilä.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Team Thorengruppen–TPS 5-2 (1-1, 2-1, 2-0)

1. erä: 10.36 Milla Nordlund (Laura Rantanen) 0-1 yv, 19.12 Veera Kauppi (Jonna Stenvall) 1-1.
2. erä: 28.39 Emelie Wibron (My Kippilä) 2-1 yv, 35.07 Moa Johansson (Veera Kauppi) 3-1, 35.16 Noora Rantanen (Jenna Saario) 3-2.
3. erä: 53.46 Wibron (Maja Viström) 4-2, 59.56 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 5-2.

Torjunnat:
Lovisa Hedin Thorengruppen 5+1+4=10,
Noora Vuorela TPS 12+5+4=21.

Jäähyt: Thorengruppen 2 min, TPS 2 min.

Erotuomarit: Tomas Kostinek ja Martin Reichelt, Tšekki.

Yleisöä: 948.

TPS:n parhaana palkittiin maalivahti Noora Vuorela.

Kuvat: Anssi Koskinen