Uutiset

Happee jäi kotonaan jyrän alle – Nokian KrP ja TPS toisiin välierävoittoihin

Nokian KrP ja TPS siirtyivät välieräsarjoissaan vieraskaukaloissa jo 2–0-johtoon, kun KrP kaatoi Espoossa Oilersin 7-5 ja TPS Jyväskylässä Happeen 9-2.

Nokian KrP vei Tapiolan tuhatpäisen yleisön kauhuksi avauserän 3-0, ja toisen alussa Kim Hyrkkönen iski alivoimalla eron jo neljään. Tuure Ailion Oilers-kavennuksen jälkeen oli taas vuorossa Hyrkkönen ja toisen tauon tilanteeksi 5-1. Justus Kainulaisen kavennus kolmannessa erässä näytti jäävän laihaksi lohduksi, kun Miska Mäkinen vei yhdeksän minuuttia ennen loppua nokialaiset jo 6–2-johtoon. Sitten alkoi kuitenkin Öljymiesten kiri: Ensin kavensi Heikki Iiskola ja maalivahti Joonas Kaltiaisen juostua penkille kuudella viittä vastaan ensin Aaro Astala ja sitten vielä Markus Markkola. Tasoitukseen asti ei nousu kuitenkaan kantanut, vaan kaksi sekuntia ennen täyttä aikaa Joona Rantala naulasi loppunumerot tyhjään verkkoon.

Jyväskylässä ratkaisi ottelun aluksi tappiolla käväissyt TPS toisessa erässä. Vielä sen kuudennella minuutilla Happeen Ville Heiska kavensi tilanteeksi 2-3, mutta sitten alkoi ropista kotijoukkueen päässä. Ensin iski Miko Kailiala ylivoimalla ja perään tasaviisikoin, ja hänen jälkeensä oli Mikko Hautaniemen vuoro osua kahdesti ja taukotilanteeksi jo 7-2. Sama kaksikko oli asialla päätösjakson alussa, kun Kailiala laukoi turkulaisille kahdeksannen ja vain 17 sekuntia myöhemmin Hautaniemi yhdeksännen osuman. Hattutemput laukoneiden Kailialan ja Hautaniemenkin edelle tehotilastossa nousi yhden maalin tehnyt ja kolme syöttänyt Peteris Trekse.

Esa Jokisen ottelukuviin

Kolmannet kohtaamiset ovat vuorossa jo tiistaina Tampereella ja Turussa.

Kuva: Esa Jokinen