Uutiset

SB-Pron tutkintapyyntö ei johtanut rangaistuksiin

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio ei määrännyt rangaistuksia F-liigan ottelun FBC Loisto–SB-Pro tilanteesta, josta SB-Pro oli tehnyt tutkintapyynnön.

Kurinpitodelegaatio tiivistää päätöksen perustelut seuraavasti:

Tilanne tapahtuu SB-Pron maalialueen etureunalla. FBC Loiston Honkuri ja SB-Pron Saarikoski taistelevat tarjolla olevasta tilasta keskenään jo ennen nyt tutkinnassa olevan tilanteen syntyä. Kun pallo pelataan laitaa pitkin SB-Pron puolustuspään kulmasta keskialueelle, siirtyy Saarikoski aivan iholle Honkurin selkäpuolelle ja asettaa kätensä Honkurin alaselkään kiinni. Honkuri napauttaa hetki tämän jälkeen terävästi yläkäden kyynärpäällään taaksepäin osuen Saarikoskea oikeaan käsivarteen ja vatsan seutuville. Honkurin molemmat kädet pysyvät teon aikana kiinni mailassa. Saarikoski lyyhistyy maahan ja peli vihelletään poikki.

Kurinpitodelegaatio toteaa, että Honkurin teko on peliin kuulumaton teko.

Kurinpitodelegaatio katsoo, että Honkurin olisi ollut halutessaan mahdollisuus irtautua tilanteesta myös maltillisemmin ilman nyt nähdyn kaltaista kontaktia. Kontaktista tekee erityisen moitittavan sen kohdistuminen pallottomaan pelaajaan, pallon ollessa tilanteessa täysin muualla.

Kurinpitodelegaatio toteaa kuitenkin, että vaikka kontakti on tuomittava, ei tilanteessa ylity kynnys pelikiellon arvoiseen rikkeeseen. Kyseessä ei ole sellainen pääsarjamääräysten 54 §:n kohdassa 3 määritelty vaarallinen tai väkivaltainen pelaaminen, josta tulisi määrätä pelikieltoa.

Kurinpitodelegaatio ei määrää Honkurille tilanteesta rangaistusta.

F-liigan kurinpitopäätöksiin

Katso video tilanteesta: