Uutiset

Ratkaisu 13 sekuntia ennen loppua – Espoo pysyy Öljymiesten komennossa

F-liigan mestari Oilers jatkaa myös Espoon ykkösenä, kun se kaatoi kauden ensimmäisessä paikallisottelussa Westend Indiansin 4-3 Eppu Suhannon vain 13 sekuntia ennen loppua iskemällä maalilla. Derbyä jännitti Tapiolassa 1 012 katsojaa.

Mitali- ja jopa mestariehdokkaaksi noussut haastaja Indians aloitti hyvin, kun se vei avauserän 2-0, ja Oilersin kavennuksen jälkeen Jere Niemelä laukoi toisessa erässä johdoksi vielä 3-1. Siihen ”Heimon” maalit tänään kuitenkin jäivät, ja kohta peli oli yhtäkkiä tasan Eetu Sorvalin ja Markus Salmen osuttua Oilersille vain 44 sekunnin välein. Derbyn ratkaisu syntyi Indiansin kannalta epäonnekkaasti, kun pallon saanut Jere Niemelä kaatui keskialueella loukaten itsensä ja Oilers pääsi 2–1-hyökkäykseen. Eppu Suhanto ei lähtenyt syöttämään vaan laukoi itse ja jatkoi sitten Joonas Kaltiaisen kertaalleen torjuman pallon verkkoon ajassa 59.47.

Kauden vahvasti aloittanut FB Turku otti jo syksyn kolmannen voittonsa yllättämällä kotonaan Happeen 6-5. Happee johti avauserässä 1-0 ja toisessa 2-1, mutta sitten tuli kotijoukkue, kun ensin Akseli Pöyhtäri tasoitti ja perään Nikolas Laaksonen, uudelleen Pöyhtäri ja Yannick Lindroos takoivat tilanteeksi jo 5-2. Happee kiri kolmannen erän alussa maalin päähän mutta erän puolivälin jälkeen Valtteri Koskinen iski voittomaaliksi jääneen 6–4-osuman. Happee venyi enää Jonne Junkkarisen kavennukseen.

Classic otti neljännen perättäisen voittonsa ja aiheutti Nurmon Jymylle viidennen perättäisen tappion lukemin 8-6. Avauserässä tappiolla jo 1-4 ollut Jymy nousi toisessa erässä lukemiin 4-4 ja 5-5, mutta vain 15 sekuntia ennen toista taukoa Eemeli Salin iski etukulmaan Classicin taas edelle. Toni Salminen laukoi kolmannessa erässä vieraille seitsemännen ja omalla maalilla syntyneen Jymyn kavennuksen jälkeen vielä Ville Lastikka tutulla terävällä laukauksellaan yläputken alle kahdeksannen maalin. Jälleen hattutempun takonut Eemeli Salin ja 2+1 merkkauttanut Konsta Tykkyläinen olivat Classicin tehokit.

TPS pääsi kahden tappion jälkeen voiton makuun kaatamalla Helsingissä EräViikingit 3-2. Maaleja nähtiin vasta toisessa erässä, jossa Tuomas Ojala ja Lauri Eloluoto laukoivat turkulaiset kahden maalin johtoon. Simon Stransky kavensi päätösjakson aluksi, ja kotijoukkueen hakiessa riskillä tasoitusta rankaisi Alex Eklund vanhaa seuraansa iskemällä tyhjiin 3-1. Oliver Sillanpää kavensi vielä, mutta tasoitukseen eivät kelloon jääneet 10 sekuntia enää riittäneet.

Lauantaina ovat vuorossa ottelut SPV-Classic, LASB–TPS ja Nokian KrP–Westend Indians.