Uutiset

Koovee löysi voittajansa – Sanni Uimarihuhta latoi viisi pistettä

SSRA aiheutti Kooveelle kauden ensimmäisen tappion F-liigan naisten sarjassa hakemalla pisteet Tampereelta tuloksella 9-4. Ottelun hahmo oli kolme maalia tehnyt ja kaksi syöttänyt Sanni Uimarihuhta.

SSRA karkasi toisessa erässä jo 4–1-johtoon, mutta Koovee tuli toisessa ja uudelleen kolmannessa erässä vielä maalin päähän. Sitten otti kuitenkin ohjat Sanni Uimarihuhta, joka sijoitti kaksi perättäistä palloa ohi Kooveen maalissa torjuneen Iita Viitasen ja Rankat Ankat karkuun.

Lappeenrannassa nähtiin tummia hetkiä, kun TPS löi SaiPan lopulta 6-2. Toinen erätauko jouduttiin ambulanssia odottaessa aloittamaan etuajassa, kun yli laidan kaatunut TPS:n Henrika Maikola oli lyönyt päänsä ja vietiin hoidettavaksi. SaiPa karkasi alussa Elsa Holopaisen Miisa Turusen syötöistä laukomilla maaleilla 2–0-johtoon, mutta TPS kiri toisen alussa Meri-Helmi Höynälän, Jenna Saarion ja Sofia Leinon pikamaaleilla rinnalle ja ohi. Päätösjaksolla mestarit komistelivat lukemia vielä kolmesti.

Iltaottelussa ÅIF löi jatkoajalla FBC Loiston 2-1 ja nousi samalla sarjataulukossa turkulaisten ohi seitsemänneksi. Noora Isomäki suti avauserässä kotijoukkueen maalin edestä johtoon, mutta toisen lopussa Aada Heikkinen katkaisi Loiston poikkisyötön ja polki karkuun sijoittamaan tasoituksen. Jatkoaikaa oli jäljellä puoli minuuttia, kun ÅIF nousi pallonriiston jälkeen vastaiskuun , jonka päätteeksi Venla Nousiainen ronkki kakkospallon ohi Loisto-vahti Jade Junkkarin.

Sarja jatkuu sunnuntaina otteluilla O2-Jyväskylä–Koovee ja Classic–SSRA.

Kuva: Ari Arola