Uutiset

SaiPa jatkaa voittoisana, SB-Pro kuudella tasoihin ja jatkoajalla voittoon

F-liigaa pelattiin lauantaina kolmen ottelun verran, ja SaiPa nappasi jo kolmannen perättäisen voittonsa kaatamalla vieraissa SSRA:n 4-1. Päivän muissa otteluissa FBC Loisto löi kotonaan PSS:n 8-2 ja SB-Pro vieraissa jatkoajalla Kooveen 5-4.

SaiPa teki voittoon riittäneet maalit Oulussa jo avauserässä, jossa ykköstykki Miisa Turunen vei joukkueensa johtoon ja maalijyvän löytänyt Lena Best kasvatti oman laukauksensa paluupallosta eron kahteen. Lisäosumia nähtiin vasta ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella, kun Nea Pirttilä kavensi liki keskiympyrästä tilanteeksi 1-2 ja SSRA yritti tasoitusta myös kuudella viittä vastaan. Sitä ei huimista paikoista huolimatta kuitenkaan nähty, vaan Miisa Turunen laukoi ensin SaiPalle kolmannen maalin melkein tyhjiin ja ehti loppusekunneilla vielä sinetöidä hattutemppunsa kiepauttamalla pallon päädystä tyhjiin.

SaiPa nousi voitollaan kahden pisteen päähän pudotuspeliviivasta ja ÅIF:stä, joka tosin on pelannut kaksi ottelua vähemmän.

FBC Loisto pohjusti pisteensä jo avauserässä, jossa ensin osui Tuulia Lahti kahdesti ja sitten Emma Vähäkangas osui ylivoimalla tilanteeksi 3-0. Toisen erän lopulla turkulaiset olivat ehättäneet 5–0-johtoon ennen kuin Lenka Novotna kavensi ylivoimalla. Tuulia Lahti laukoi tänään Loiston maaleista kolme ja Aada Honkuri syötti yhtä monta. Ottelun komein osuma oli Leea Kaistin päätöserän alkuun kärkiveivillä yläkulmaan taituroima 6–1-maali.

Henriikka Järvi laukoi avauserässä kahdella maalillaan Kooveen 3–1-johtoon, mutta Pro tuli toisessa erässä tasoihin. Kooveen Kaie Sinorin 4–3-osumakaan ei riittänyt, kun SB-Pro veti lopussa maalivahdin penkille ja kokeneista kokenein Elina Kujala kiskaisi tasoituksen takatolpan juureen. Ratkaisu syntyi jatkoajalla kulmavapaalyöntikuviolla, kun tasoituksenkin syöttänyt Jenni Rautanen tarjoili, Veronika Kopecka blokkasi peittäjän pois tieltä ja syöttöä vastaan kaartanut Jenni Torkki laukoi pallon kahden tolpan kautta sisään.

Sunnuntaina ovat vuorossa ottelut O2-Jyväskylä–EräViikingit ja Welhot–ÅIF.

Kuva SaiPan ja SSRA:n syyskuun ottelusta: Essi Kultanen