Maajoukkueiden päävalmentajat ovat valinneet Kultajousen kuukauden pelaajiksi helmikuun osalta TPS:n Jenna Saarion ja Olli Laineen.
Kaksikolla on takanaan vahva kuukausi liigakentillä. Miesten sarjassa pelaava Olli Laine oli isossa roolissa TPS:n pirteää helmikuuta.
– Laineelta on totuttu vuosien aikana näkemään varmaa pelaamista ja vahvaa tekemistä kaksinkamppailuissa. Näiden tärkeiden palasten päälle usein unohtuu, että Laine pystyy tuottamaan tehoja myös hyökkäyspäässä, miesten maajoukkueen päävalmentaja Esa Jussila ynnää ja jatkaa:
– Helmikuun kuudessa ottelussa Laine kirjasi tehot 4+8 ja piti omalta osaltaan huolen siitä, että TPS taistelee runkosarjan lopulla vielä kotiedusta. TPS:n ykköskentän merkitystä joukkueen veturina ei voi korostaa liikaa ja helmikuun aikana Laineen oma plusmiinuslukema oli plussalla komeasti 15 pykälän verran. Saman ajanjakson aikana TPS:n koko joukkueen peli tasakentällisin oli +7.
Jenna Saario kipparoi puolestaan TPS:n naisia myös helmikuussa voitosta voittoon. Huippunimi iski liigassa kolmeen peliin tehot 2+6=8. Tämän ohella hän iski yhden maalin finaalissa, kun TPS juhli Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin voittoa.
– Saario on muistuttanut kuukauden aikana, kuinka huippupelaaja hän on sekä hyökkäyspelissään että puolustuspelissään. Hän on taitava pallon kanssa ja ymmärtää ja lukee peliä erinomaisesti: milloin käännetään peliä toiseen suuntaan ja milloin otetaan pelin kontrolli joukkueelleen, naisten maajoukkueen päävalmentaja Andreas Harnesk luonnehtii ja jatkaa:
– Jenna tekee joukkuekavereistaan parempia ja pystyy pelaamaan jokaisella pelipaikalla sekä erilaisilla pelisysteemeillä.
Kaksikko palkitaan maaliskuun aikana muistoplakaatilla sekä Kultajousen lahjakorteilla.
KULTAJOUSEN KUUKAUDEN PELAAJAT:
Syyskuu: Emilia Pietilä (TPS), Eemil Äijälä (Jymy)
Lokakuu: Suvi Hämäläinen (Classic), Teppo Liukkonen (SPV)
Marraskuu: Miia Maaranen (SaiPa), Heikki Iiskola (Oilers)
Joulukuu: Miisa Turunen (SaiPa), Ville Heiska (Happee)
Tammikuu: Ulla Valtola (FBC Loisto), Juuso Ahola (Nokian KrP)
Helmikuu: Jenna Saario (TPS), Olli Laine (TPS)
Artikkelikuva: Janne Hirvensalo

