Esport Oilers on enää voiton päässä F-liigan miesten mestaruudesta kaadettuaan tänään Hakametsän jäähallin 1 105 katsojan edessä Classicin 7-4. Hallitseva mestari johtaa finaalisarjaa nyt 3-2, ja toinen perättäinen kulta on sille katkolla keskiviikkona Espoon Metro Areenalla.
Oilers vei avauserän 2-1 Heikki Iiskolan kuitattua rangaistuslaukauksella isäntien avausmaalin ja Aaro Astalan työnnettyä reboundista johto-osuman. Classic näytti kääntävän pelin edukseen toisessa erässä, kun Eemeli Salin tasoitti ylivoimalla ja Nico Salo päätti komean syöttösahauksen 3–2-maaliin. Syötön kumpaankin tarjoili Tiitus Salokangas. Johto ei kuitenkaan kestänyt edes erätauolle saakka, kun takatolpalle hiipinyt Elias Pekari iski vain 13 sekuntia ennen taukosummeria tasoituksen Eetu Sorvalin passista.
Päätöserä oli sitten selvästi Oilersin. Tuomas Iiskola iski Öljymiehet johtoon kääntölaukauksella jo avausminuutilla, ja erän toisella puolikkaalla tuli lisää. Markus Salmi kasvatti eron kahteen, ja neljä minuuttia ennen loppua Aaro Astala osui Oilersille jo kuudennen maalin. Nico Salo kavensi vielä maalivahti Lassi Torisevan juostua vaihtoon, mutta kahta maalia lähemmäs ei Classic enää elpynyt. Oilers sen sijaan osui vielä kerran Markus Salmen viimeistellessä loppunumerot.
Markus Salmi oli kahdella maalillaan ja yhdellä syöttöpisteellään Oilersin tehomies. Aaro Astala teki ja Joona Larte syötti kaksi osumaa.
Oilersin voitto tuli ilman ykköstähti Justus Kainulaista, joka osallistui vaihtoaitiossa siviilit päällä. Classic puolestaan oli saanut Nico Salon pelikiellosta takaisin kokoonpanoon.

