EtusivuUutisetJoona Rantalan jatkoaikamaali tasoitti finaalivoitot
28.4.2026

Nokian KrP tasoitti F-liigan finaalivoitoiksi 1-1, kun se kaatoi kotonaan Classicin 5-4 Joona Rantalan ylivoimalla laukomalla jatkoaikamaalilla.

Toisen loppuottelun varsinainen peliaika 1 207 katsojan edessä oli pitkälti kolmijakoinen, kun ensin oli Classicin, sitten Nokian ja sitten jälleen Classicin onnistumisten aika. Kokoonpanoon palannut Oskari Heikkilä laukoi Classicin johtoon jo avauserän neljännellä minuutilla, ja erän lopulla Alpo Laitila taituroi eron kahteen komealla ohituksella 1–1-tilanteessa.

Toisessa erässä nähtiin KrP:ltä huima tehojakso, kun kotijoukkue pusersi kahdessa minuutissa rinnalle ja ohi. Joona Rantala kavensi kaukaa ylivoimalla, Valtteri Viitakoski tasoitti Lauri Alkin karkuun vapauttamana ja vielä Rantala linkosi KrP:n johtoon laukauksella etukulmaan. Erän lopulla Luukas Hyvärinen lakaisi kakkospallosta jo 4-2, mutta etumatka ei kestänyt. Ville Hietaranta kiskaisi kohta kavennuksen, ja Classicin kolmanteen erään jatkuneen ylivoimapelin aikana Peteris Trekse sijoitti Viljami Virtasen levityksestä etukulmaan 4-4.

Jatkoajalla nähtiin kummassakin päässä viime silausta vaille avopaikkoja, kunnes Classicin Peteris Trekse otti kahden minuutin jäähyn jatkuvasta väärästä pelitavasta. Ylivoimalla Luukas Hyvärinen pudotti pallon kuvion alimman miehen paikalle Joona Rantalalle, ja tämän illan kolmas maali päätti ottelun ajassa 68.06.

Riku Hämäläisen ottelukuviin

Kolmas loppuottelu on vuorossa perjantaina klo 17 Lempäälässä.

Kuvat: Riku Hämäläinen