
Vierasvoitto Oulussa palautti mestarit sarjakärkeen
Oilers palasi F-liigan miesten piikkipaikalle kaatamalla Oulussa kovan kotijoukkueen OLS:n 8-4. Lauantain muissa ottelussa EräViikingit löi vieraissa LASBin 6-5 ja Hawks kotonaan Nurmon Jymyn 5-4.
OLS:n Petteri Hanski ja Olli Lukkari kuittasivat toisessa erässä Oilersin ensimmäisessä rakentaman kahden maalin johdon, mutta sitten espoolaiset karkasivat. Markus Markkola ja onnekkaasti Jasper Auvinen muuttivat pelin puolivälissä perättäisissä vaihdoissa tilanteeksi jo 4-2 vieraille, ja kohta Markus Salmi kasvatti vielä eroa alivoimamaalilla. OLS kavensi päätösjaksolla kahdesti, mutta Waltteri Vesterinen, Jasper Auvinen ja pallon yhdellä kädellä tyhjiin tuupannut Santeri Lindfors pitivät Öljymiehet edellä.
Lahdessa pelattiin avauserä tasalukemiin 3-3, mutta toisessa Ilmari Aarela, Benjamin Tenhonen ja Juuso Möttönen veivät EräViikingit voittoon riittäneeseen 6–4-taukojohtoon. LASBin Niko Laiti nosti päätöserän puolivälissä joukkueensa ylivoimalla maalin päähän, mutta tasoihin asti ei pisteitä tarvitseva kotijoukkue jaksanut.
LASBin onneksi myös kaksi pistettä sen edellä viimeisellä suoran säilyjän sijalla oleva Jymy jäi pisteittä. Helsingissäkin pelattiin avauserä tasalukemiin 3-3, jotka komeilivat tulostaululla vielä ottelun puolivälissä. Sitten Felix Skand vei Hawksin johtoon, ja päätöserän puolivälissä Antti Aarnio teki ylivoimalla voittomaaliksi jääneen 5–3-osuman. Jymyn rutistus kuudella viittä vastaan tuotti Oskari Tenhon kavennuksen, mutta pelikelloon jääneet 25 sekuntia eivät enää riittäneet tasoitukseen.
F-liigan miesten sarja jatkuu sunnuntaina Seinäjoella kärkipään isolla ottelulla SPV–Nokian KrP.
Arkistokuva: Akseli Uppala



















