Uutiset

Naisten Salibandyliiga kutkuttavista asetelmista kohti kevättä

Uutinen on keväältä 2018.

Kun naisten Salibandyliigan runkosarja ensilauantaisen Suomen Cup -finaalin aiheuttaman pienen hengähdystauon jälkeen kaartuu loppusuoralleen, ovat asetelmat kevättä ajatellen varsin kutkuttavat.

Oman ison mausteensa kevätkauden keittoon toi nurmijärveläinen SB-Pro, joka uuden upean kotihallinsa avausottelussa katkaisi Classicin pitkän tappiottoman liigaotteluiden sarjan 3–2-voitollaan. Hallitseva mestari oli viimeksi hävinnyt liigapelin keväällä 2016, kun lappeenrantalainen NST lähes sensaatiomaisesti kukisti tamperelaiset Superfinaalissa.
Classic ja SB-Pro kohtaavat ensi lauantaina Suomen cupin loppuottelussa. Kukistettuaan finaalin ”kenraaliharjoituksessa” Classicin nousi SB-Pro ensimmäistä kertaa tällä kaudella ykköseksi, tosin vain maalieron turvin. Sitä paitsi Classicilla on peli vähemmän pelattuna.
Nurmijärveläiset hävisivät syksyllä kaksi ensimmäistä liigaotteluaan, mutta sen jälkeen on tilille tullut yhdeksän peräkkäistä voittoa.
– Tahmean alun jälkeen olemme saaneet paremmin kehitettyä omaa peliämme. Oikealla tiellä ollaan, toteaa Pron tehopelaaja Karoliina Kujala tilanteesta.

Kevääksi kunto kohdilleen

Matti Kaipio tuli viime kauden jälkeen Turusta SB-Pron päävalmentajaksi. Yhteiset sävelet ovat kauden mittaan löytyneet, ja Classicin kaataminen ensimmäisessä todellisessa kotiottelussa saattoi antaa hyvää henkistä selkänojaa kevättä ajatellen.
– Harjoituskaudellakin kesän lopulla voitimme heidät. Syksyllä liigapelissä Tampereella hävisimme maalilla, nyt voitimme yhtä niukalla erolla. En tiedä, onko henkinen kuppi kallellaan kumpaankaan suuntaan, Kaipio aprikoi.
– Päivän kunto ratkaisee. Hyvällä pelillä voitamme, huonolla häviämme, Kaipio kiteyttää.
SB-Pro johtaa siis nyt sarjaa. Mutta Kaipio ei aseta runkosarjan voitolle juurikaan merkitystä.
– Keväällä pitää olla kunnossa. Sitä silmällä pitäen harjoittelemme.

Tilastotappio

Classicin kausi ei ole yhdeksään peliin venyneestä voittoputkesta huolimatta ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Marraskuussa Oulussa SSRA kaatui vasta jatkoajalla, juuri ennen joulutaukoa PSS Porvoossa vain kahdella maalilla, kunnes nyt sitten kevätkauden alkajaisiksi tuli se ”tilastotappio”. Classicin päävalmentaja Katriina Saarinen uskoo kauden ensimmäisen tappion herättävän joukkuetta.
– Viime kauden ainoan tappiomme kärsimme cupin finaalissa. Ainakin silloin se toimi herättäjänä, ”Kassu” kommentoi.
– Nyt meillä oli kahdeksan pelaajaa MM-kisoissa. Heillä on ollut sen jälkeen takki vähän tyhjänä, ja me jouduimme pitkään harjoittelemaan pienemmällä ryhmällä ja akatemiatäydennyksillä. Mutta en sillä selittele. Opiksi tästäkin tappiosta joka tapauksessa otetaan. Teemme omaa hommaamme niin hyvin kuin pystymme. Keväällä sitten katsotaan, mikä on saldo.

Kolmen kerroksen väkeä

Naisten liigan toisella tamperelaisella, Kooveella, oli sunnuntaina mahdollisuus nousta SB-Pron ja Classicin kanssa tasapisteisiin, mutta vierastappio SSRA:lle jätti nyt Kooveen kyttäysasemiin kärkikaksikon taakse. Mutta Koovee kohtaa runkosarjassa vielä sekä SB-Pron (10.2. Klaukkalassa) että paikallispelissä Classicin (22.2. Ideaparkissa). Sillä on siis iso sanansa sanottavana, kun paalupaikkaa pudotuspeleihin ratkotaan.
Myös EräViikingit, SSRA, PSS ja TPS taistelevat jäljellä olevilla runkosarjakierroksilla kotiedusta pudotuspeleihin.
Tyvessä NST jätti O2-Jyväskylän ainakin toistaiseksi jumbopaikalle kukistettuaan tämän lauantaina kotonaan Lappeenrannassa. Se oli NST:lle kauden ensimmäinen voitto, millä se samalla pääsi kuittaamaan keskisuomalaisille syksyllä liiga-avauksessa kärsimänsä tappion. Sipoolainen ÅIF on niukasti karsintaviivan yläpuolella voitettuaan syyskaudella kotonaan sekä O2-Jyväskylän että NST:n. Tyvikolmikolla on yhden pisteen erot. NST:llä on pelattuna kaksi ottelua vähemmän kuin muilla, mutta jäljellä vain yksi ”neljän pisteen peli” pahimpia kiistakumppaneitaan vastaan (päätöskierroksella 17.3. NST-ÅIF).

Yleisömäärät nousussa

Sekä miesten että naisten Salibandyliigassa yleisökeskiarvo oli syyskaudella korkeampi kuin tähänastinen kausikohtainen ennätys. Naisten liigan syyskauden keskiarvo oli 161. Koko kauden ennätys on kaudelta 2015–16 ja kaksi silmäparia pienempi.
Uusi ennätys kirjattaneen keväällä paljon komeammin, sillä Klaukkalassa Arkadia-hallin avausottelussa SB-Pro – Classic oli suhteellisen vaatimattomastakin paikallisesta markkinointipanostuksesta huolimatta 421 katsojaa. Prolla on enää kaksi kotiottelua runkosarjassa, mutta seuran syyskauden ”evakkokeskiarvoon” (108) verrattuna on tulossa melkoinen lisäys. Nurmijärveläiselle urheiluyleisölle ei ole tarjolla muuta pääsarjapalloilua – lähimpänä ovat lajinsa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavat NJS:n mies- ja naisjalkapalloilijat. Niinpä Klaukkalassa olisi oiva buumin paikka. Arkadia-hallin ansiosta koko sarjan yleisökeskiarvo joka tapauksessa kirjoitettaneen jo ensi kaudella kakkosella alkavana.

Teksti: Matti Hannula
Kuvat: Juhani Järvenpää

Kuvatekstit:
(yläkuva)
Mustapaitaisen SB-Pron Karoliina Kujalan 3–1-osuma jäi voittomaaliksi kärkiryhmien kohtaamisessa. Classicin Ella Alanko, Minna Kallio ja maalivahti Anna-Maria Linnoinen toteavat kauden ensimmäisen tappion olevan vääjäämättä tulossa.

(alakuva)
Arkadia-hallin avausottelun yli 400-päinen yleisömäärä ei välttämättä ollut vain kertapläjäys Klaukkalassa. Sen verran hienosti kärkiryhmät SB-Pro ja Classic markkinoivat lajia. Tässä SB-Pron Emma Itänen (77), kapteeni Elina Kujala ja Mirja Hietamäki auttavat maalivahtiaan Tiltu Siltasta Classicin maalinälkäisen kipparin Nina Rantalan lähennellessä.

Arkadiahalli3.jpg