Uutiset

Oilers jatkaa voittoputkessa, LASB jätti ÅIF:n nollille

Lauantain voittajia Salibandyliigassa olivat Classic, LASB, Welhot ja Oilers.

Viime kevään finalistit TPS ja Classic tarjosivat tasaisen väännön, josta voittajana selviytyi lopulta hallitseva mestari Classic 4-3-vierasvoitollaan. TPS johti kamppailua kahteen otteeseen ja yli tuhatpäisen kotiyleisön riemulla ei ollut rajaa, kun Lauri Stenfors vei turkulaiset 3-2-johtoon alivoimamaalillaan juuri ennen viimeistä kymmenminuuttista. Classic ei tästä hätkähtänyt, vaan kampesi ensin tasoihin Eemeli Salinin osumalla ja voittomaalin iski Tuukka Salo ajassa 58.18.

Tasaista oli myös Tapiolan urheiluhallin illassa, kun Oilers (kuvassa) ja Happee iskivät yhteen runsasmaalisessa ottelussa. Happee lähti viimeiseen erään 6-3-johdossa, mutta Oilers kiri maalin päähän Santeri Lindforsin ja Ilari Talvitien osumilla, kunnes Happeen Peter Kotilainen lisäsi eron jälleen kahteen. Öljymiesten Sylvester Raikamo oli lopussa mies paikallaan ja muutti 40 sekunnin sisään iskemillään maaleilla tilanteeksi 7-7. Ratkaisu ja kotijoukkueen voitto nähtiin lopulta rangaistuslaukauskisassa. Oilersin onnistujia siinä olivat Matias Veikkola ja Heikki Iiskola, kun Happeen yritykset eivät tuottaneet tulosta. Oilers kasvatti voittoputkensa jo kuuteen otteluun ja nousi samalla sarjan kakkospaikalle. Yleisöä Tapiolassa oli tänään mukavasti 980.

LASB oli tyly vieras Sipoon Areenalla jättäen maalivahti Santeri Pohjosen johdolla ÅIF:n nollille. Ottelu eteni maalittomana aina kolmannen erän viime minuuteille asti. ÅIF:lle tarjoutui tilaisuuksia hankkiutua johtoon LASB-pelaajien jäähyillessä, mutta edes Miikka Pentikäisen viisiminuuttista kolmannen erän alussa kotijoukkue ei pystynyt hyödyntämään. Pentikäinen sen sijaan avasi maalihanat ajassa 52.44 ja pian Joni Puolakka teki vieraiden 0-2-lukemat. Patrik Laitinen osui tyhjiin 0-3 ja loppuluvut kuusi sekuntia ennen summeria viimeisteli Lauri Palvaila. Voitto oli LASB:lle neljäs perättäinen ja ero viimeistä pudotuspelipaikkaa tällä hetkellä pitävään Happeeseen on vain kaksi pistettä.

Classicin edellisessä ottelussa yllättänyt OLS taipui kotikaukalossaan Welhoille luvuin 3-8. Kolmannessa erässä Welhojen Eero Vepsäläisen 1-6-maalin jälkeen OLS onnistui kaventamaan kahdesti Antti Niemisen ja Mika Hirsikorven toimesta, mutta oululaisten yrittäessä lisäosumia ilman maalivahtia Vepsäläinen ja Jesper Kauhanen lennättivät pallon vielä kahdesti OLS:n tyhjään maaliin.           

Sunnuntain Salibandyliigaotteluina pelataan SPV – Nokian KrP ja Tiikerit – Steelers.

Arkistokuva: Jarmo Koskela