Uutiset

TPS hurjana Kupittaalla – seitsemäntoista kertaa hunajata

TPS huudatti Kupittaan 800-päistä kotiyleisöään tänään taajaan takomalla Steelersin verkkoon peräti 17 palloa.

TPS hemmotteli tänään Kupittaan kotiyleisöään seitsemällätoista maalilla, kun Salibandyliigassa toiseksi viimeisenä oleva Steelers nöyrtyi maalein 17-2.

Peliä kahden erän jälkeen jo 9-1 johtaneen TPS:n tehokkaimpia tänään olivat Miko Kailiala (4+2), Olli Kinnunen (3+1), Eero Jalo (2+2) ja Ville Laine (1+3). Illan varmasti unohtumattomin maali on isäntien seitsemästoista, joka oli Teemu Lintuselle ensimmäinen liigassa.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Vantaalla otti Happee pudotuspelipaikkansa kannalta arvokkaan voiton kaataessaan EräViikingit 5-1. Pisteet pohjusti Peter Kotilainen, joka laukoi jo avauserässä hattutempun ja keskisuomalaisille 3–1-johdon. Kolme kierrosta ennen runkosarjan loppua Happeella on nyt viiden pisteen etumatka yhdeksäntenä olevaan LASBiin.

Juhani Järvenpään ottelukuviin

Kaksinumeroiset lukemat nähtiin tänään myös Oulussa, jossa OLS kaatoi liiganousija ÅIF:n 10-4. Illan ensimmäisen ja toisen osuman laukoivat vieraat, mutta jo ensimmäisellä tauolla OLS oli ehättänyt 4–2-johtoon. Anssi Välitalo oli tänään keltapaitojen tehomies saldolla 1+3, Matti Viitajylhä puolestaan painoi hattutempun.

Lauantain neljäs liigamittelö nähtiin Seinäjoella, jossa Peliveljet kaatoi toisen nousijajoukkueen Tiikerit 8-2. SPV:n loppukauden vahvistukseksi eläkkeeltä palannut Jarno Ihme päivysti jo penkillä, mutta maalia vartioi Rasmus Hasu. Ilta sai räväkän alun, kun jo 55 sekunnin kohdalla Tiikerit karkasi SPV:n omalla maalilla johtoon ja kolme sekuntia myöhemmin Joni-Arttu Sieppi iski pelin tasoihin. Ero syntyi erän lopulla, kun Mikko Kohonen, Tommi Hakala ja Jari Hankkio muuttivat isäntien maalin johdon tilanteeksi 5-1. Hankkio oli kahdella maalillaan ja kahdella syöttöpisteellään lauantain pistehai.

Sunnuntaina Salibandyliigassa pelataan ottelu Classic–SPV.

49539417012_dccab14645_k.jpg

Kuvat: Anssi Koskinen ja Juhani Järvenpää