Uutiset

Logot ja värimaailma uusiksi - Esport Oilers siirtyy uuden ilmeen alle

Esport Oilers iskee kevään pudotuspeleissä uudella ilmeellä niin logoa kuin värejäkin myöten.

Esport Oilers saa kevään 2020 pudotuspeleihin kokonaan uuden ilmeen. Seura paljasti perjantain pudotuspelien alla siirtyvänsä uuden ilmeen alle.

Uudistukseen kuuluu uusi logo, kirjasimen sekä värimaailman. Viime syksystä lähtien työstettyä uudistusta on toteutettu yhteistyössä Street Games Oy:n kanssa.

Oilersin toiminnanjohtaja Jouni Vehkaoja on varsin tyytyväinen visuaalisen ilmeen lopputulokseen.
– Nykyisen ilmeen kanssa on kuljettu seitsemän vuotta ja päivitys on ollut harkinnassa jo muutaman vuoden ajan. Vanha ilme jouduttiin luomaan melkoisessa kiireessä, sillä seura oli kauniisti sanottuna kaoottisessa tilassa keväällä 2013. Uutta ilmettä päästiin työstämään viime syksynä, ja koimme että nyt on sopiva aika tulla asian kanssa ulos, Vehkaoja avaa.

Koko seuran kattava visuaalisen ilmeen muutos tehdään vaiheittain, ja ensimmäisenä uuden ilmeen saa käyttöönsä miesten edustusjoukkue – Öljymiehet. Öljymiehet astelee kevään pudotuspeleihin uusissa pelipaidoissa heti tämän illan ottelusta lähtien ja joukkue pelaa ensi syksystä alkaen kotiottelunsa mustilla pelipaidoilla ja vieraissa valkoisilla. Uusituissa pelipaidoissa on tänään nähtävillä myös seuran uusi kirjasin, joka koristaa pelaajien sukunimeä ja pelinumeroa.
– Olen tyytyväinen lopputulokseen. Värimaailma antaa hyvät mahdollisuudet ja logo tuo ilmeeseen tiettyä selkeyttä. Näin iso muutos tullaan toteuttamaan vaiheittain. Liigajoukkue pääsee toimimaan suunnannäyttäjänä jo kevään aikana. Seurassa on 1800 jäsentä ja reilut 50 joukkuetta, joten on luonnollista, että näin iso muutos tulee ottamaan aikaa. Juniorijoukkueilla tulee olemaan ensi kaudella ns. siirtymäkausi, joten ensi kaudella tullaan varmuudella näkemään uutta ja vanhaa sekaisin, Vehkaoja kommentoi.
Oilersilla on jatkossa uuden, virallisen logon lisäksi käytössään myös muutama vaihtoehtoinen logo. Uusi ilme tuo heti väriä myös tämän kevään miesten Salibandyliigan pudotuspeleihin.

– Urheilumaailmassa logot ja seuravärit herättävät usein vahvoja tunteita ja jakavat mielipiteitä. Uskon kuitenkin, että olemme tehneet uuden ilmeen kanssa onnistuneita valintoja, ja että seuran jäsenet ja kannattajat ovat tästä ajan myötä samaa mieltä, Vehkaoja kertoo lopuksi.

Katso video uudesta ilmeestä tästä:

Öljymiesten tiedotteesta