Uutiset

Kalle Tyrkäs LASBin päävalmentajaksi

LASBin päävalmentajana Salibandyliigassa toimii seuraavan kahden kauden ajan pitkän linjan LASBilainen Kalle Tyrkäs. Hänen aisaparinaan toimii Henri Vilen, ja valmennustiimissä jatkavat myös Janne Eerola sekä fysiikkavalmennuksesta vastaava Jaakko Kivelä.

On mahdollista että valmennustiimiä täydennetään vielä ennen kauden alkua.

Kalle Tyrkäs kuvaa päätöstään ja tavoitteitaan seuraavasti:
– Mukava jatkaa tutussa ympäristössä tuttujen pelaajien ja valmentajien kanssa. Viime kausi oli meiltä nousujohteinen ja siitä on hieno jatkaa eteenpäin kun pelit taas alkavat. Ensi kaudeksi on muodostumassa vahva ja potentiaalinen jengi, jossa on hieno olla mukana. Isossa kuvassa olemme pelillisesti hyvällä tiellä ja nyt aletaan hieromaan niitä pieniä asioita entistäkin paremmiksi. Se lähtee yksilöiden kehittämisestä sekä kentällä että kentän ulkopuolella. Koko maailmaa tällä hetkellä ravisteleva koronavirus epidemia tietenkin vaikuttaa moneen käytännön asiaan joukkueurheilussa – pyrimme kuitenkin valmistautumaan tulevaan kauteen niin hyvin kuin se vain on mahdollista epidemian asettamat rajoitukset huomioiden. Kova luottamus on siihen että ensikausi on LASBin historian paras.

LASBin urheilutoimenjohtaja Teemu Varis kuvaa valmentajavalintaa seuraavasti:
– Seura valitsi Kallen päävalmentajaksi seuraavaksi kahdeksi kaudeksi erityisesti tulevaisuuteen katsoen. Kalleen kitetytyy tärkeimmät LASBilaiset perusarvot: avoimuus sekä välittäminen. Pitkän linjan LASBilainen johtaa seuran pitkäjänteistä työtä jälleen muutaman askeleen eteenpäin. Olemme hyvin tyytyväisiä päästessämme hänen kanssa sopimukseen.

LASBin sivuille

LASBin tiedotteesta
Kuvat: Esa Jokinen ja LASB