Uutiset

Karanteenilive 2: Otto Lehkosuo katsoo jo koronakriisin yli: ”Kulta on nyt tavoite”

Karanteenilive kakkosessa kertoi koronakevään kuulumisistaan Westend Indiansin pakkitaituri Otto Lehkosuo.

Westend Indiansin huippupakki Otto Lehkosuo vieraili Instagramissa lähetettävän #Karanteenilive-sarjan toisessa osassa Salibandyliigan viestintäpäällikkö Ilari Isotalon vieraana. Aiheiksi nousivat poikkeukselliset ajat. Koronavirus ja kotioloissa eläminen ovat laittaneet myös Lehkosuon elämän monella tapaa uusiksi.

– Välillä meinaa tekeminen loppua, mutta kyllä tässä on muuten pärjäilty. Reilun viikon ajan otettiin iisisti. Nyt olen pitänyt jo kuntoa yllä – käynyt säännöllisesti ja paljon puntilla sekä lenkillä, Lehkosuo avaa.

Eri suoratoistopalvelut pitävät mielen virkeänä, samoin omatoiminen liikunta. Tärkeä juttu poikkeuksellisen ajan keskellä on myös suunnitelmallisuus, siinä auttaa yhteistyö Indians-valmentajien kanssa.

– Pääkoutsin ja fysiikkakoutsin kanssa on käyty kaikki tavoitteet läpi ja laadittu suunnitelma. Peruskuntoa rakennetaan jo tulevaan. Kun uusi kausi alkaa, ollaan valmiina.

Puolustajan omaan kevääseen kuuluu maanantaina odottava jalkaleikkaus. Kotikaranteeni tulee tässä suhteessa hyvään saumaan – nyt on ainakin aikaa laittaa itsensä rauhassa kuntoon.

– Siinä menee pari viikkoa vuodepotilaana. Se tulee hyvään saumaan, nyt ei muutenkaan pääsisi minnekään. Tässä ehtii kuntoutua ja treenata vielä huolella ennen kauden alkua.

Absurdi kevät jätti nälkää

Mennyt kausi päättyi Lehkosuon ja Indiansin osalta katkerasti: unelmien puolivälieräsarja Oilersia vastaan katkesi yllättäen kolmen jatkoaikatrillerin jälkeen. Koronavirus päätti kerralla kaikki pelit – samalla Espoon orastava ottelusarja pysähtyi tylyllä tavalla.

– Se oli absurdi fiilis. Meillä oli niin upea kevät menossa ja kaikki kolme peliä olivat hienoja tapahtumia. Olo oli todella epäuskoinen. Se loppui kuin seinään, joten kyllä siinä pari päivää joutui vetämään vähän happea.

Lehkosuon mukaan tapausta on käsitelty joukkueen kesken kevään mittaan. Vaikka tilanne harmittaa, oli sarjakauden päätös lopulta oikea ratkaisu.
Ikävän tapahtuman voi kääntää jo nyt eduksi – kevät jätti entistä enemmän motivaatiota painaa hommia.

– Onhan toi aika hirveä tapa päättää kausi. Se jättää entistä enemmän nälkää punttitreeniin ja pururadoille. Meillä oli kuitenkin kaikki saumat taistella SM-kullasta. Nyt siirretään tavoitteet myöhemmälle, Lehkosuo kiteyttää.

Mestaruuspokaali pian Espooseen?

Indians paljasti viikonloppuna jo ensi kauden joukkueen. Kun katsoo seuran tuoreita vahvistuksia, ei Lehkosuon puheet menestyksestä ole tuulesta temmattuja.

– Todella hyvä fiilis. Kaikkien aikojen Heimo jalkeilla. Saatiin kovia pelimiehiä mukaan. Ja vaikka pari ukkoa lähtikin, on tässä kasassa kova nippu.

Uusina kasvoina mukaan hyppää muun muassa maajoukkueesta tuttu Perttu Puska sekä Sveitsistä Westendiin palava Kevin Nylynd. Sen ohella uusia kasvoja ovat Samuli Alaluusua (Rangers) ja Samuli Huppunen (NST) sekä Jasper Auvinen (Hawks) ja Juuso Jokisalo (Tiikerit).

– F-Liigan mestaruus on tavoite. Enkä näe mitään syytä, miksi emme siitä taistelisi, Lehkosuo naulaa.

Indians on viime vuosina nostanut askel askeleeltaan profiilia liigassa. Lehkosuo kertoo itse huomanneensa tasonnoston joka puolella seurassa.

– Onhan se ollut upeaa. Itse tulin junnuissa mukaan toimintaan, ja sen jälkeen on porras portaalta noustu kohti edustusta. Jatkuvasti mennään eteenpäin seurana ja joukkueena. Pitää nostaa hattua heimopäällikkö Mika Leiposelle, hän on vienyt laivaa upeasti eteenpäin.

Lehkosuon viihtyvyyttä parantaa myös iso rooli ja vastuu. Pakista on kasvanut hiljalleen koko liigan eliittipakkeja. Taustalla on paljon työtä sekä pelaajien että olosuhteiden kehittämisessä.

– Ei ole ollut hinkua lähteä koskaan muualle, vaikka kyselyitä on tullut. Aina kun on ollut neuvottelut, on vain käyty laittamassa nimet papereille. Se on aina ollut todella helppo päätös.

Koronavirus paljastaa monelle laji-ihmiselle, kuinka tärkeä osa salibandy on myös sosiaalisella puolella arkea. Sen myös Lehkosuo nostaa esille. Kun pelit ovat tauolla, meistä jokainen huomaa helpommin kaipaavansa juuri niitä pieniä arjen hienoja hetkiä.

– Ystäviä tässä kaipaa eniten. Onneksi uusi kausi tulee vielä sieltä. Nyt tämä nälkä pitää hyödyntää ja olla valmiina, kun päästään taas tositoimiin, Lehkosuo tiivistää.

LUE MYÖS: #Karanteenilive 1: Nico Salo treenaa MM-kisat mielessä: ”Meille on rakennettu salainen punttisali”

Teksti: Ilari Isotalo
Kuva: Ville Vuorinen