Uutiset

Harri Naumasen OLS tutulla ringillä uuteen kauteen

Jo aiemmin uuden päävalmentajansa Harri Naumasen sopimuksen julkistanut OLS lähtee F-Liigan ensimmäiseen kauteen varsin tutulla ryhmällä. Uusia nimiä joukkueessa ovat Otso Tormnberg Josbasta, Mika Heiskanen LNM:stä, Joona Alatorvinen Merikoski SBT:stä ja Kosti Lehto Jyystäjistä.

Lisäksi SSRA:n Konsta Kivioja on mukana tryoutilla.

– Hyvillä mielin pelaajlistaa saa katsella, päävalmentaja Harri Naumanen näkee.
– Rinki on laaja ja laadukas. Taitoa ja reipasta urheiluhenkeä riittää listan alusta loppuun. Täyttä potentiaaliaan harva peluri on vielä kohdannut ja osalla voi olla edessä mahdollinen läpimurto aivan sinne sarjan huipulle. Täällä on tehty hyvää työtä jo pidemmän aikaa pelaajien kehittämisessä. Intoa puhkuen jo odottelen, että jossain vaiheessa päästäisiin kaukaloon keksimään peliä uudestaan tällä porukalla.

Lajivastaava Jani Lipsanen kertoo, miksi keltasinisten rinki on suuri.
– Sopimuspelaajissa on useampia vielä juniori-ikäisiä ja sitten on pelaajia, jotka ovat lähdössä kauden aikana armeijaan. Siihen kun lisätään esimerkiksi Matti Viitajylhän edelliskauden päätöspelissä tullut loukkaantuminen, joka pitää hänet sivussa pitkään, niin lopulta ringissä on juuri hyvä määrä siihen, että kilpailutilanne harjoituksissa saadaan nostettua aiempaa kovemmaksi.

Viime kauden ryhmästä ei pelaajalistasta vielä löydy Hannu Koiviston, Ville Mestarin ja Antti Niemisen nimiä.
– Hannulla ja Antilla oli haastavat kaudet loukkaantumisten vuoksi, joten kumpikaan ei tässä vaiheessa pysty vielä sitoutumaan siihen, että lähtisivät samanlaiseen ruljanssiin mukaan. Vähän samanlainen tilanne meillä on Saarnion Mikon kanssa. Mikon kanssa on jo tehty sopimus, mutta edelleenkään jalat eivät oikein kestä harjoittelua, joten katsotaan rauhassa kesän aikana, että pystyykö Mikko lopulta pelaamaan, Jani Lipsanen taustoittaa.

OLS 2020-2021

Maalivahdit:
Vinski Kivilompolo
Iiro Rantaniemi

Kenttäpelaajat:
Tommi Wiander
Olli Wikstedt
Lauri Tiira
Matias Tiira
Niko Kvist
Olli-Matti Virrankari
Otto Kurronen
Eetu Ijäs
Niko Holappa
Veeti Lahtinen
Mikko Saarnio
Asla Veteläinen
Riku Ruonakangas
Valtteri Lämsä
Mika Hirsikorpi
Matti Viitajylhä
Valte Karvonen
Anssi Välitalo
Valtteri Parviainen
Tuukka Kivioja
Antti Vikstedt
Tuukka Haudanlampi
Petri Niemelä
Otso Tornberg (Josba)
Mika Heiskanen (LNM)
Joona Alatorvinen (Merikoski SBT)
Kosti Lehto (Jyystäjät)
Konsta Kivioja (SSRA) – tryout

Valmennus:

Harri Naumanen, päävalmentaja (LNM)
Rami Lehtola, apuvalmentaja (OFBC)
Vesku Vehkaperä, fysiikkavalmentaja
Tanja Kuosmanen, fysioterapeutti

OLS:n sivuille

Kuva: Ari Arola